EU-parlamentista tukea sokerikiintiöiden jatkolle
Parlamentin maatalousvaliokunta keskusteli kiintiöiden jatkamisesta vuoteen 2020.Sokerikiintiöiden jatkuminen on saamassa tukea Euroopan parlamentista.
Cap-uudistuksen markkinajärjestelyjä koskevan asetuksen valmistelusta vastaava ranskalaismeppi Michel Dantin esittää sokerin tuotantokiintiöiden jatkamista vuoteen 2020 saakka. Komission esityksen mukaan kiintiöt poistuisivat jo vuonna 2015.
Parlamentin maatalousvaliokunta keskusteli Dantinin mietintöluonnoksesta viime viikon maanantaina.
Sokerikiintiöiden lisäksi luonnoksessa esitetään viinin istutusoikeuksien jatkoa vuoteen 2030.
Kesäkuun puolivälissä virallisesti julkistettavassa mietinnössä esitetään myös muun muassa tuottajaorganisaatioiden vahvistamista ja maitoalan kriisijärjestelyä, jossa tuottajat voisivat itse rajoittaa maidon ylituotantoa.
Dantinin esitysten odotetaan saavan parlamentissa laajaa tukea. Myös useat jäsenmaat ovat suhtautuneet myönteisesti kiintiöiden jatkumiseen.
- Osaston luetuimmat

