Vihreä helsinkiläispoliitikko jatkaa kritiikkiä ravipelien tuottojen käytöstä – "Hippoksella käytännössä yksinoikeus päättää"
Mikko Kiesiläinen ei usko, että ravien järjestäminen loppuisi, vaikka rahapelikertymän tuotto Hippokselle ja raviradoille pienenisi."Pointtini on kysyä, mikä on fiksuinta käyttöä julkisille varoille. Hevostalouden edistäminenkin voi olla sitä, kunhan rahankäyttö tapahtuu julkisesti", toteaa helsinkiläinen ekonomisti Mikko Kiesiläinen. Hän on kotikaupungissaan vihreiden varavaltuutettu.
"Ymmärrän, että monen mielestä tämä on hyvä kohde. Päätöksenteko ei vain ole hirveän avointa, kun Hippos ry saa käytännössä päätäntävallan asiasta", hän perustelee MT:lle puhelimessa.
"Toisin kuin valtion omistamat rahapeliyhtiöt, Fintoto ei tulouttanut suurinta osaa tuotoistaan tieteen, taiteen ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukemiseen vaan tuloutti lähes kaikki voitot ravitoiminnan ja hevostalouden edistämiseen", Kiesiläinen kirjoittaa keskiviikkona julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Suomen Hippoksen tytäryhtiö vastasi ravipelien järjestämisestä, televisioinnista ja myynnistä viime vuodenvaihteeseen asti. Sen jälkeen kaikki rahapelit toimivat Veikkauksen alla, kun valtio osti Fintoton osakekannan osaksi Veikkausta.
"Toimialajärjestölle myönnetty erityisoikeus rahapelien järjestämiseen on käytännössä verotusoikeus ja aivan selvää julkista tukea. Ravialan puolustajat vetoavat, että hevospelit kuitenkin tuottavat enemmän kuin alaa tuetaan. Tämäkään ei pidä paikkansa. Fintoton voitoista huomattava osa tuli Ruotsin ja Ranskan raveihin liittyvästä vedonlyönnistä ja nämä tuotot myös ohjataan suomalaisen hevostalouden tukemiseen", Kiesiläinen kirjoittaa.
Puhelimessa hän kuitenkin myöntää, että ei ole nähnyt lukuja, jotka osoittaisivat Fintoton kotimaisten ja ulkomaisten ravipelien myyntimäärät ja niistä seuraavat voitot.
"Ne (Ruotsin ja Ranskan ravit) ovat suosittuja lajeja ja niitä pelataan paljon. Tarkkaa lukua en ole löytänyt. Mutta olen ymmärtänyt, että se on yli kolmannes pelien määrästä. Sitä voi kysyä Veikkaukselta, tuleeko sama osuus myös voitoista", hän selventää.
Nykymallissa raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos ry tekee maa- ja metsätalousministeriölle ehdotuksen siitä, kuinka käytetään 95 prosenttia ravipeleistä tuloutettavista tuotoista. MMM tekee niistä päätöksen ja EU:n komissio on toimintamallin hyväksynyt ennalta.
Loppu viisi prosenttia jää ministeriöön, joka ohjaa rahoitusta hevosalan tutkimukseen ja oppilaitoksille sekä kasvatustukiin.
Tänä vuonna kyseinen 95 prosenttia tarkoittaa 40,1 miljoonaa, ja se jaetaan hakemuksesta raviradoille korjausinvestointeihin sekä osa käytetään palkintoihin. Molemmat ovat jääneet kymmenen viime takaiselle tasolle eli pahasti jälkeen sen jälkeen tapahtuneesta kustannuskehityksestä.
Ravipäiviä on yli 500 vuodessa, ja raviratoja on 43.
"En mä usko, että ravit loppuisi siihen, jos tukea pienennettäisiin", Kiesiläinen kuittaa MT:lle puhelimessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



