Tuntematon sotilas on monille nuorille tuntematon: "Kokelas arveli Lammion ja Koskelan olevan naapurikomppanian miehiä"

Tuntemattoman sotilaan hahmot, repliikit ja kohtaukset kulkevat suomalaisten matkassa. Kuva: Stiina Hovi

Kun Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas ilmestyi joulukuussa 1954, se puri suomalaiseen yhteiskuntaan.

Teos kuvasi kymmenen vuotta aiemmin päättynyttä jatkosotaa suorasukaisesti rintamamiehen näkökulmasta.

"Tuntemattomalla sotilaalla on avainasema suomalaisena teoksena, joka purkaa toisen maailmansodan kokemuksia ja traumojakin", kulttuurihistorian professori Hannu Salmi tiivistää.

Ensimmäisenä vuonna teosta myytiin yli 150 000 kappaletta. Salmi kertoo, että näiden varhaisten lukijoiden joukossa olivat hänen vanhempansa, jotka lukivat teoksen toisilleen ääneen.

"He halusivat sitä kautta ymmärtää sotaa, jonka aikana he olivat olleet lapsia."

Teoksen suosio on jatkunut vuosikymmenestä toiseen. Suomessa on heilahdettu suon yli, paskannettu kettinkiä sekä kaivattu Lahtista ja konekivääriä niin elokuvan, teatterin kuin oopperankin muodossa. Fraasit taipuvat mainoksiin, hahmot vaikka johtamistaidon oppaaksi.

Tuntematon on kuin suomalaisille tuttua ja läheistä henkistä pääomaa, jota voi soveltaa mihin tahansa tilanteeseen. Matti Röngän uutuusromaani Yyteet kommentoi modernia työelämää sijoittamalla Linnan hahmot nykyajan it-yritykseen.

Salmen mukaan ei ole ihme, että suosittua materiaalia tulkitaan uudelleen ja uudelleen. Hän huomauttaa, että aiemmin vastaavaa versiointia ovat saaneet osakseen niin ikään supisuomalaisina pidetyt Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä.

Samat esimerkkitapaukset nostaa sattumalta esille myös Aku Louhimies, joka on ohjannut, tuottanut ja käsikirjoittanut Tuntemattoman sotilaan tuoreen elokuvasovituksen.

"Klassikon määritelmä on, että se kutsuu uusia tulkintoja osakseen ja kestää niitä", elokuvantekijä pohtii.

Yksi syy teoksen menestykseen Louhimiehen mukaan on, että se antoi äänen laajasti erilaisille suomalaisille.

"Sotaveteraanit eivät ole mikään yksi yksittäinen joukko, mikä hyvin helposti unohtuu nykyään", ohjaaja huomauttaa. "He ovat tulleet eri puolilta Suomea, heillä on ollut hyvin erilaiset koulutustasot ja he ovat äänestäneet eri puolueita."

Tuntemattoman sotilaan suosion jatkuminen vaatii, että uudet sukupolvet pystyvät löytämään teoksesta jotain itselleen. Niinpä jokainen tulkinta tuo tekstiin mukaan jotain uutta omasta ajastaan.

Tuntematon on filmattu nyt kolmesti. Ensimmäisen elokuvan ohjasi Edvin Laine vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen 1955, toisen Rauni Mollberg 30 vuotta myöhemmin.

Laineen elokuvasta tuli Hannu Salmen mukaan ajan elokuvanteon tapojen mukaisesti näyttelijä- ja hahmovetoinen, jopa teatterimaisen pelkistetty. Sen sijaan ydinsodan pelon maailmassa tehtyä Mollbergin tulkintaa hallitsi raadollinen sodanvastaisuus.

"Mollbergin elokuva ei käsitellyt vain Suomen ponnisteluja, vaan kommentoi sotaa yleisellä tasolla. Kun elettiin rauhanmarssien aikaa, tuntui että sille käsittelylle oli tilausta."

Kolmekymmentä vuotta on taas kulunut edellisen Tuntemattoman filmatisoinnista. Suomessa on nuori yleisö, jolla ei ole omaa kosketuspintaa sotavuosiin.

"Veteraanien sukupolvi on jo pitkälti poistunut keskuudestamme. Elokuvan avulla on mahdollista siirtää sodan kokemus sukupolvelta toiselle", Salmi pohtii.

Suomen sotavuosista on professorin mukaan tehty elokuvia kylmän sodan jälkeen uusista, esimerkiksi lottien ja evakkojen näkökulmista. Samalla uudet sotahistorian tutkimukset ovat tarjonneet lukijoille lisää tietoa rintaman ja kotirintaman välisestä suhteesta.

Myös Louhimiehelle oli elokuvassaan tärkeää käsitellä sotaa monipuolisella tavalla. Linnan romaani pitäytyi rintamalla rivisotilaiden perspektiivissä. Tästä poiketen uuteen Tuntemattomaan on lisätty kohtauksia, joissa hahmot lomailevat läheistensä luona.

"Kun kirja oli kirjoitettu, jokaisella oli suhde sotaan. Isiä oli kaatunut rintamalla, koteja jäänyt rajan taakse ja rampoja näkyi katukuvassa. Tuntui tärkeältä tehdä nykykatsojalle selväksi, että sotaa oli muuallakin kuin rintamalla."

Veteraanien poismenosta huolimatta sotavuosien merkitys on pysynyt Suomessa suurena. Yhdeksi syyksi Hannu Salmi arvelee Suomen uuden ulkopoliittisen aseman. Kylmän sodan aikana suomalaiset hillitsivät sotavuosien käsittelyä Neuvostoliiton reaktiota peläten. Nyt käsittely voi olla vapaampaa ja monipuolisempaa.

Aku Louhimies sen sijaan uskoo, että sotavuodet kiinnostavat suomalaisia yleisesti.

"Jokainen kansakunta kiinnittyy historiassaan johonkin. Suomalaiset kiinnittyvät sotavuosista selviytymiseen", hän kuvailee.

Ohjaaja arvelee, että kolmesta peräkkäisestä konfliktista muistetaan juuri keskimmäinen, jatkosota, pitkän keston vuoksi. Kolmivuotinen kriisiaika on painunut syvälle ihmisten mieliin ja tarjoaa tarinankertojalle kiehtovan ponnistusalustan.

Tästä Louhimiehen kanssa samoilla linjoilla on kirjailija Jenni Linturi, joka on kirjoittanut kolme romaania Suomen sotavuosista.

"Kun olen lähtenyt kirjoittamaan, sota on ollut hyvä konflikti, jota ei tarvitse itse keksiä", Linturi kuvailee.

SS-miehistä, sisällissodasta ja jälleenrakennuksesta kirjoittanut kirjailija huomauttaa, että edelliset sukupolvet ovat purkaneet sotaan liittyvää ideologista painolastia. Sen ansiosta nykykirjoittajat voivat keskittyä tarkastelemaan ihmiskäyttäytymistä suuren kriisin edessä.

"Kun ihminen on ääritilanteessa, se tarjoaa hänestä puhtaan kuvaan. Sodassa ei ole mitään verhoja edessä."

Jenni Linturi on yksi kirjoittajista tänä syksynä ilmestyneessä novellikokoelmassa Toinen tuntematon. Teoksessa 22 kirjailijaa kertoo välähdyksiä Tuntemattomaan liittyvien naishahmojen kohtaloista, siis sodan ja siviilien suhteista.

Teoksen julkaisee WSOY, mutta sen idean keksi Ellun Kanat – viestintäyritys, jonka nimi kumpuaa monen muun nykysuomen fraasin tavoin Linnan romaanista.

Kun Jenni Linturia pyydettiin kokoelmaan mukaan, hän ei epäröinyt siihen lähteä. Sotavuosia ja Tuntematonta on Suomessa käsitelty jo paljon, mutta se ei häntä häiritse. Pikemminkin perinpohjaisuus tarjoaa kirjailijalle lähdeaineistoa työnsä tueksi.

Lisäksi Linturin mukaan aiheet eivät kulu loppuun runsaasta käsittelystä vaan paranevat sen myötä.

"Mitä enemmän jotain aihetta pengotaan, sitä rikkaammaksi se tulee. Kirjoittamisessa minua kiehtoo enemmän syvyyssuuntaan kulkeminen kuin monen aiheen käsittely."

Myöskään Louhimies ei usko, että saman materiaalin tulkitseminen uudelleen olisi turhaa. Hän huomauttaa, että edes Tuntematon sotilas ei ole Suomessa kaikille tuttu.

Elokuvantekijä kertoo seuranneensa Lapin lennostossa luentoa, jossa innokas kokelas kertoi varusmiesten saamasta johtamiskoulutuksesta.

"Joku kysyi kokelaalta luennon jälkeen, onko hän itse johtajana enemmän Lammio vai Koskela. Kokelas mietti hetken ja sanoi, ettei tunne kumpaakaan upseeria. Hän arveli, että he lienevät naapurikomppanian miehiä."

Lue myös arvio Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta:

Tuore Tuntematon varjelee vanhaa ja lisää taiten uutta