Ihmiset & kulttuuri

Ei tietä, ei sähköä, ei naapuria – Juho Koivumaanaho asuu yksin ja on tyytyväinen

Ihmiset & kulttuuri 25.12.2017

Kantri kertoi joulukuussa 2010 Juho Koivumaanahosta, joka asui Pudasjärven Jongunaholla yksin mökissään. Jutun kirjoitti edesmennyt toimittajamme Jouko Rönkkö ja kuvasi Pekka Fali.


Pekka Fali
"On minulla puhelin. Pidän sitä auki puoli tuntia joka päivä", Juho Koivumaanaho kertoo.
Pekka Fali
"Ruokaa saa omasta pellosta, ainakin perunat ja sipulit. Sitten vain kalaa tai lihaa lisukkeeksi."

"Olen kotikissa. En osaa tästä lähteä. Ei ole vilkkaammissa paikoissa tällaista. Kesäaamuna juon ikkunan ääressä kahvit ja katselen järvelle. On sillä järvellä rauhoittava vaikutus.

Olisiko täällä yksinäistä. Enpä ole sitä niin ajatellut. Aamulla oli ihan ikkunan alla kaksi pyytä. Ei ne pelänneet yhtään. Mukava on eläimiä seurata.

Ihmisiäkin pääsee tapaamaan. Kerran viikossa käyn yleensä kauppa-autolla. Se tulee tuonne järven taakse. Kun tästä menee ensin veneellä kolmisen kilometriä, niin autolle on enää parin kilometrin matka.

Järven taakse naapurin taloon tulee minulle postikin. Haen sen samalla reissulla kun käyn kaupassa. Lehtiä tulee paikallinen sanomalehti ja kaksi paikallislehteä. Ne minä luen tarkkaan. Urheilu kiinnostaa ja nämä oman pitäjän asiat. Kärppä-joukkuettakin seuraan. En ole kyllä jäähallissa käynyt.

Talosta jo soittavat kohta, jos en jonain lauantaina tulekaan. Tai minä soitan täältä, että ei tarvitse huolehtia.

On minulla puhelin. Pidän sitä auki puoli tuntia joka päivä.

Joskus tulee asiaa Pudasjärven keskustaan asti. Eihän se kaukana ole, järven takaa on matkaa 13 kilometriä. Syksyllä kun kävin lääkärissä, ajoin sen polkupyörällä. Se on parasta liikuntaa, pyöräily. Kyllä illalla nukutti hyvin.

Siellä kylällä vain tahtoo jäädä leuoistaan kiinni. Ihminen on laumasielu, haluaa puhua. Sitten tulee kiire takaisin kotiin. Pottuja keittämään.

Ei taloon tule tietä mistään suunnasta. Kolmen kilometrin päässä, järven takana on kyllä yhteys kahteenkin tiehen.

Kesällä alkumatka kuljetaan veneellä, talvella moottorikelkalla. Syksyt ovat vaikeita, kun jää ei kanna mutta luntakaan ei ole kelkan alle.

Alkutalvesta päivät ovat lyhyet. Sähköttömässä talossa pärjää silti. Onhan minulla aggregaatti. Sillä saa valon myös kattolamppuun, mutta riittää se valo lyhdystä ja kynttilöistä. Se on mukavaa valoa. Siinä valossa korjaan verkkoa tai ratkon ristikoita.

Lyhyen päivän aikaan voi asettua levolle jo iltapäivällä. Syön ensin leipää ja jotain särvintä ja käyn sängylle. Siinä uni tulee hyvin.

On televisiokin taas. Silloin kun tuli se digiboksi, niin olin kolme viikkoa ilman. Sitten tilasin uuden television. Sitä piti odottaa vielä kaksi viikkoa. Katson saksalaisia poliisisarjoja ja joskus elokuvia yölläkin. Toimintaelokuvat ovat parhaita, ja Clint Eastwood.

En minä ole aina elänyt näin yksikseni. Tässä olivat vanhemmat ja veli sekä sisar. Veljen talo on tuolla kauempana saman järven rannassa, vilkkaammalla paikalla. Sinne tulee tiekin.

Vaimo oli, oli kaksikin peräjälkeen. Toisen kanssa saatiin kaksi lasta, mutta ei se tässä viihtynyt. Sanoi että hoida sinä lapset. Ne tykkäsi jotenkin enemmän minusta. Olivat alakouluiässä silloin.

Lapsillehan tämä oli maailman paras paikka niin kuin minullekin. Vaan minä sanoin niille, että koulua pitää käydä. Pojallekin puhuin, että ei riitä enää sinulle metsätöitä. Niin se luki ja on nyt sellainen päällikkö. Asuu Helsingissä ja kiertää ympäri maailmaa suunnittelemassa. Sillä kun on se laskupää niin hyvä.

Tytär on hoitotyössä. Asuu Kiimingissä ja käy aina minua katsomassa. Käy se poikakin, mutta sillä on se matka pitempi.

Hyvin ne pärjää. Lapsenlapsiakin minulla on. Se tuntuu mukavalta.

Ei tässä laiskanpäiviä ole eletty. Metsätöitä tehtiin ihan poikasesta asti.

Minä sanoin isälle, että en mene enää kouluun. Isä otti sitten mukaansa pöllimetsään. Isäkään ei ollut kouluja käynyt, eikä se osannut lukeakaan.

Minä kyllä osaan ja luenkin paljon. Mutta se koulunkäynti ei oikein sujunut. Neljä luokkaa kävin, mutta ne kaksi viimeistä jäivät käymättä. Myöhemmin sanoivat, että voisin suorittaa koulun loppuun, mutta eipä tullut suoritettua.

Lehmiä meillä oli parhaimpaan aikaan neljäkin. Maidot vietiin veneellä tai hevosella järven taakse. Olihan se joskus heikkojen jäitten aikaan mentävä vauhdilla, mutta ei ne koskaan viemättä jääneet.

Heinät saatiin talon ympäriltä ja suoniityiltä. Kun oli nuorempi, niin ei se elämä tuntunut vaikealta. Heinää tehtiin kilpaa isän ja veljen kanssa. Sitten tein vaimon kanssa ja lopuksi yksin.

Kun jäin eläkkeelle, niin jätin lehmien pidon pois.

Lapset kyllä auttoivat kaikissa töissä. Ne tekevät, kun niitä kiittelee ja opastaa. Poikakin teki 600 heinäseivästä, kun maksoin puolitoista markkaa seipäältä.

Minä yritin lasten kanssa olla niin, että en sano pahasti enkä lyö. Sillä tavalla niitten kanssa pärjää.

Minua isä kyllä löi, ja löi äiti. Äiti oli uskonnollista lajia. Se sanoi, että joka vitsaa säästää, ei rakasta lasta. Minä en semmoisia usko.

Ai että se sattui, kun sai vitsasta jaloille. Se ei varoittanut, se löi vaan.

Kalaa tulee järvestä ja joesta niin paljon, että ei jaksa kaikkea syödä. Keväällä kun jää on sohjona, saa lahnoja. Sitten hauki nousee kutemaan. Isoimmat hauet on olleet melkein kymmenkiloisia, mutta ei niissä semmoisissa ole oikein makua.

Kun Iijoki oli auki, niin jokisuulle nousi lohia. Nyt on taimenia.Isällä oli aikanaan joku pyssy ja sillä yritti lintuja ampua. Äiti sille nauroi, että sen pyssy kääntää väärään, kun ei isä osunut.

Ikää minulla on nyt 77 vuotta. Isä eli yli 90-vuotiaaksi.

Tässä meinaan asua niin kauan kuin pystyn itsestäni huolehtimaan. Työtä riittää joka päivälle, kun pitää tehdä isännän ja emännän työt.

Onhan ne aina kehotelleet, että pitäisi tulla lähemmäs hoitopaikkoja, mutta ei tästä ole vielä kiire.

Terveys ei ole ihan niin hyvä kuin voisi olla. Verenpainelääkkeitä pitää syödä, ja kaihi jouduttiin leikkaamaan. Kyllä se oli hyvä leikkaus. Maailma kirkastui kerralla.

Sodan jälkeen oli kovaa aikaa. En sitä ottaisi takaisin. Mutta ihmisellä pitää olla myös huolia ja vastuuta.

Ruokaa saa omasta pellosta, ainakin perunat ja sipulit. Sitten vain kalaa tai lihaa lisukkeeksi.

Minulla on hyvä vuoka. Siinä on hyvä hauduttaa ruuat uunissa.

Joulua piti viettää silloin kun oli lapset. Vaimo oli pukkinakin, mutta kyllä ne lapset huomasi että äiti se taisi olla.

Nyt on sellaista yksinkertaista, spartalaista elämää. Ei ole kuusta eikä koristeita. Lämmitän saunan ja kylven. Teen rusinakiisseliä ja syön sitä. Tai otan suoraan rusinoita suuhun.

Äiti kirnusi itse voita. Se oli herkkua leivän päällä.

Ennen meillä oli aina koira, ja lapsilla oli nimikkokissat molemmilla. Nyt ei ole. Eläin voisi jäädä yksin, jos minulle sattuisi jotain."

Jutun julkaisemisen jälkeen Juho Koivumaanaho sai aivoinfarktin ja on menettänyt näkönsä. Hän on hoidettavana Pudasjärvellä tehostetun palveluasumisen yksikössä. Tammikuussa hän täyttää 85 vuotta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit