Ihmiset & kulttuuri

Jukka Perko laskeutuu jouluun tekemällä vähemmän: "Suomalaisissa on paljon kaappikristittyjä"

Ihmiset & kulttuuri 24.12.2017

”Kun kävelen metsässä, ei siellä tarvita sanoja. Siellä tuntee pyhyyden. Kun ollaan ytimessä, ei ole enää sanoja.”


Kari Salonen
Saksofonisti Jukka Perko versio virsiä välillä hurjastikin.

Pimeä aika, valottomat päivät ja pitkät yöt vievät meitä kohti joulua. ”Nyt ei näe kauas, joten pitää katsoa lähelle. Jouluna pitää katsoa sisälle, sisimpään”, saksofonisti Jukka Perko sanoo.

Hänelle jouluun liittyy vahvasti hengellinen näkökulma. ”Se kehottaa hiljentymään perimmäisten kysymysten äärelle.”

Joulutunnelmaan päästäkseen Jukka Perko ei tarvitse joulukoristeita, ei välttämättä edes joululauluja. ”Virret sopivat siihen oikein hyvin.”

”Laskeudutaan jouluun, pidän siitä sanonnasta”, Perko pohtii.

”Luontokin kehottaa tekemään ­vähemmän.”

Tänä vuonna Perko on laskeutunut jouluun kirkkokiertueella yhdessä Samuli Edelmannin kanssa.

Hengenheimolaisuutta kokeneet miehet olivat pitkään pohtineet, että joskus tehdään jotain yhdessä. Kumpikin on tahoillaan tehnyt suosittuja virsilevytyksiä.

”Viime keväänä Samuli otti yhteyttä ja kysyi olisiko nyt aika?”

Kiertueohjelmistosta suuri osa on virsiä, lisäksi mukana on Samulin isän, tänä syksynä edesmenneen säveltäjä Toni Edelmannin säveltämiä lauluja ja mausteena sitten joululauluja.

Mutta biisilista elää matkan varrella.

”Mä olen sellainen kehkeyttäjä”, Perko toteaa. ”Jos musiikissa asiat on kirjoitettu ja sovittu loppuun asti tarkalleen, se vie kaiken hapen. Pidän siitä, että asiat kehkeytyvät tilanteessa.”

”Konserteissa myös kuulijat ovat rakentamassa kokonaisuutta. Musiikissa kuulijakin on tulkitsija, ei vain esittäjä.”

Maineikas jazzmuusikko muistuttaa, ettei improvisointi ole koskaan hallitsematonta.

”Aina on jokin raami, tapahtuma, jotain jännitettä, mistä improvisointi lähtee. Tulkinta on hienovaraisia asioita.”

Kari Hotakainen kirjoitti Jumalan sana -romaanissaan hienosti jotenkin siihen tapaan, että jollei kuulija löydä soittajan soitosta omaa elämäänsä, ei se ole soittoa ollenkaan, vaan instrumentin yleisesittelyä.”

Perko on kotoisin pientilalta Huittisten Suontaustan kylältä. Hänen lapsuudessaan tilalla oli lypsykarjan lisäksi sikoja ja kanoja.

Juuret maalla antoivat elämälle pohjan. ”Syntyi elämän mittakaava, se antoi lähtökohdan katsoa maailmaa”, Perko sanoo. ”Jokainen puu ja pelto oli just oikeassa paikassa.”

”Kotikylä on vireä ja aidosti yhteisöllinen.” Musiikki vei kuitenkin teilleen.

Virret ovat Perkolle vahvaa lapsuudenkodin perintöä. Omakohtaisia niistä tuli paljon myöhemmin.

”Uusi suhde virsiin syntyi aikuisena, niistä tuli eri tavalla merkityksellisiä, hengellisen harjoituksen työkalu. Nyt ne ovat elävästi läsnä elämässäni.”

Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi Perko ei ole pelännyt tarttua virsiin ja versioida niitä.

”Vaikka tekisi hurjiakin virsiversioita, on tärkeää, että siellä ytimessä säilyy jotain, mikä ei taivu tulkintoihin, jotain, joka on pyhää. Tulkinnan koura ei yllä siihen, siksi voi rennosti versioida.”

Oli tavallaan yllätys, miten hyvin maallistuneina pidetyt suomalaiset ottivat virsitulkinnat vastaan. Toisaalta se ei ole Perkon mielestä yhtään yllättävää.

”Ihmiset jakavat samanlaisia kokemuksia, löytävät omat tunteensa ja tulkintansa sieltä.”

”Virret puhuttelevat myös perinteen kautta. Sitä paitsi suomalaisissa on paljon kaappikristittyjä”, Perko väittää. ”Varmaan jokainen menee jossain kohtaa elämäänsä perimmäisten kysymysten äärelle.”

”Virret edustavat jotain, mikä tässä ajassa ei ole läsnä.”

Tehokkuus ei kuulu virsiin.

”Ei niiden kaikkia sanoja tarvitse ymmärtää. Riittää, että siellä on joku lause tai sana, joka tuo sen tunteen.”

Lopulta ei ole kuin sointi, joka koskettaa sielua.

”Se on paradoksaalista, sillä elämme koko ajan sanojen keskellä. Toiset asiat ovat sanattomia. Kun jättää sanat pois, päästään tarkemmin merkityksiin, syvemmälle”, Perko väittää.

”Kun kävelen metsässä, ei siellä tarvita sanoja. Ei tarvita biologia kertomaan mitä minussa tapahtuu. Siellä tuntee pyhyyden. Kun ollaan ytimessä, ei ole enää sanoja.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit