Ihmiset & kulttuuri

Näyttääkö kuusi kauniimmalta pidempään, jos sille juottaa alkoholia? Yliopisto selvitti

Ihmiset & kulttuuri 23.12.2017

Turun yliopisto selvitti, kannattaako kuusen kasteluveteen lisätä alkoholia.


Johannes Wiehn
Uskomusten mukaan kuusen kasteluveteen neuvotaan lisäämään esimerkiksi pesuainetta ja aspiriinia. Se ei kuitenkaan kannata.

Turun yliopisto on julkaissut videopalvelu Youtubessa videon, jossa yliopiston tutkijat selvittävät, kannattaako joulukuuselle antaa alkoholia, jotta se pysyisi pidempään kauniina.

Uskomusten mukaan kuusen kasteluveteen neuvotaan lisäämään esimerkiksi pesuainetta ja aspiriinia.

Videolla testataan kuusen kasteluvedessä esimerkiksi pesuainetta, etikkaa ja alkoholia.

Videon perusteella sokerilla ja tiskiaineella ei näyttäisi olevan suurta vaikutusta neulasten pysyvyyteen.

Myöskään viina ei ollut hyväksi kuuselle. Se nimittäin sai kuusen neulaset varisemaan ja liuotti lisäksi kuusen väriaineita.

Lopputulemana voidaan siis todeta, että pelkkä puhdas vesi riittää pitämään kuusen kauniina.

Aiheeseen liittyvät artikkelit