Ihmiset & kulttuuri

Marttaliiton Lea Sairanen: Suomessa vallitsee järkyttävä tasa-arvon taantuma

Ihmiset & kulttuuri 29.12.2017

Naisten miestä heikompi asema näkyy Lea Sairasen mielestä jo siinä, ketä Ylen ykkösaamussa haastatellaan. Naisia ei kuulla.


Niko Nyrhinen
Lea Sairanen lähtee luottamustehtäviinsä Punkaharjun Hiukkajoelta. Matka Helsinkiin kestää lähes neljä tuntia.

Marttaliiton hallituksen puheenjohtajana Lea Sairanen luotsaa yhtä Suomen suurimmista naisjärjestöistä. Hän on huolissaan siitä, mihin suuntaan tasa-arvoasioissa on menty.

"Suomessa on menossa järkyttävä tasa-arvon taantuma. Se näkyy esimerkiksi hallituksen ratkaisuissa, nimityksissä ja palkoissa. Vieläkään samasta työstä ei makseta samaa palkkaa."

Takana on Suomen satavuotisjuhlavuosi. On arvioitu, että puolet juhlinnasta liittyi historiaan. "Mutta se oli miesten historiaa, naiset olivat esillä vähän", Sairanen puuskahtaa.

Maaseudusta Sairanen on myös huolissaan.

"Kun muutin maalle kahdeksan vuotta sitten, tein adressin Soneralle, kiersin talosta taloon, ja vaadin yhden megan tietoliikennenopeutta. Jos tietoliikenneyhteydet eivät toimi, ei täällä pärjää. Sama koskee tiestöä: autot käyvät isommiksi ja tiet huonommiksi."

Sairanen uskoo, että maaseutu olisi iso mahdollisuus, sillä siihen liittyvät niin itse tekeminen kuin puhdas luonto. Kun niiden arvo vain tajuttaisiin.

"Lisäksi toivon, että ihmiset ymmärtäisivät yhdessä tekemisen merkityksen, sen, että ihmisverkosto kantaa, kun tulee vaikeuksia."

Lea Sairasen periaate elämässä on, että mahdollisuuksiin pitää tarttua.

"En ollut ikinä kuvitellutkaan, että minut valittaisiin valtakunnallisen marttajärjestön johtoon. Mutta niin vain kävi, ja olen päässyt kokemaan uskomattomia asioita."

Marttojen asialla Sairanen on käynyt muun muassa kaksi kertaa Afrikassa, "minne en muuten olisi lähtenyt, sillä miun haaveet on Norjan vuonot, Irlannin nummet ja Islannin kuumat lähteet".

Järjestötoiminnan hienous on Sairasen mielestä siinä, että järjestössä ihan tavallisella ihmisellä on kehittymismahdollisuus vastuullisiin tehtäviin.

Itse hän haluaa tehdä erityisesti Marttaliiton henkilöstön työtä näkyväksi.

"Martat eivät ole vain sukkaa kutovia naisia, vaan marttajärjestö tekee tärkeää työtä monien erityisryhmien parissa. Meillä pitäisi olla enemmän särmää, että osaisimme nostaa itseämme esiin", Sairanen innostuu ja viittaa esimerkiksi Satokausikalenteriin.

"Nuoret miehet tuotteistivat sen, mikä martoilla on ollut ohjenuorana jo 118 vuotta. Meillä on pitkä osaaminen, jollaista ei ole nykyisillä bloggareilla tai julkkiskeittiömestareilla."

Lea Sairanen täyttää 50 vuotta uudenvuodenaattona. Lue koko haastattelu 29.1. ilmestyneestä Maaseudun Tulevaisuudesta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit