Ihmiset & kulttuuri

Älä heitä vanhaa seinäkalenteria pois – askartele siitä hauskoja kirjekuoria

Ihmiset & kulttuuri 31.12.2017

Vaikka monella meistä kännykän kalenteri on korvannut perinteisen taskukalenterin, seinällä saattaa silti vielä roikkua paperinen kalenteri.


Kari Salonen
Kirjekuoren reunaviivat on kätevää piirtää siten, että käyttää mallina liimauksistaan avattua kirjekuorta.

Vuosi lähestyy loppuaan, mutta huolella valittua kalenteria ei tekisi mieli heittää kokonaan pois. Mikä ratkaisuksi?

Kalenterin sivuista voi askarrella kirjekuoria.

Alle puolet kalenterissa olleesta kuvasta jää näkyviin kirjekuoren etupuolelle, mutta lopputulos voi silti näyttää varsin hauskalta. Kannattaa käyttää hetki sen miettimiseen, miten päin kirjekuoren taivuttelee: onko parempi, että etupuolelle jää sian kärsä vai saparo?

Jos oikeita kirjeitä ei enää tule kirjoitettua, seinäkalenterin kuvat onneksi mukailevat vuodenaikoja. Osa kirjekuorista sopii aiheensa puolesta seuraavan vuoden joulukorttien postittamiseen. Keväiset, kesäiset ja syksyiset kuvat voi käyttää pitkin vuotta vaikkapa syntymäpäiväkorttien kuorina.

Ohjeet askarteluun:

Tarvikkeet: vanhoja seinäkalentereita tai muita paksulle paperille painettuja kuvia, kynä, yksi kirjekuori malliksi, sakset, liimapuikko, etikettitarroja.

1. Taivuttele mallikirjekuori liimakohdistaan varovasti auki. Mieti jo tässä vaiheessa, minkä osan seinäkalenterin kuvasta haluat kirjekuoren etu- ja minkä osan takapuolelle. Piirrä mallikuorta apuna käyttäen uuden kirjekuoren reunaviivat. Jos kalenterin sivu on hieman auki taivutettua kirjekuorta pienempi, se ei välttämättä haittaa. Askarreltavan kirjekuoren läpästä voi tehdä hiukan matalamman kuin mitä mallina käytetyssä kirjekuoressa on.

2. Leikkaa reunat pois. Jotta kirjekuoresta tulisi mahdollisimman siisti, pyri saksimaan kynänjäljet kokonaan pois. Taivuttele kirjekuori kasaan. Mallia voit katsoa auki repimästäsi mallikirjekuoresta.

3. Levitä liimaa kirjekuoren vastaaviin reunoihin, joista mallikirjekuorikin oli liimattu kasaan.

4. Jos kirjekuoressa oleva kuva on kovin kirjava, oikeaan alakulmaan kannattaa liimata valmis tarralappu, johon vastaanottajan nimi ja osoite mahtuvat. Jos kuvassa on yksivärinen kohta, vastaanottajan tiedot voi kirjoittaa suoraan kuvan päälle taustasta hyvin erottuvalla kynällä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit