Ihmiset & kulttuuri

Kiireinen perhearki sujuu unelmien ja vertaistuen avulla: "Haluan tarjota lapsuuden maalla myös omille lapsilleni"

Ihmiset & kulttuuri 04.01.2018

Kolmen lapsen äiti Mirva Iso-Kokkila unelmoi ryhtyvänsä majatalon pitäjäksi tai kahvilayrittäjäksi


Rami Marjamäki
Mirva Iso-Kokkilan (oik.) arki täyttyy äitiyslomalla lasten tarpeista huolehtimisesta, mutta välillä on aikaa haaveilla tulevaisuudesta. Mila (vas.) ja Martta saavat nauttia lapsuudesta maatilalla.

Ihminen tarvitsee unelmia. Suuria ja pieniä.

"Minä unelmoin kahvila-majatalosta", paljastaa Mirva Iso-Kokkila, 31.

Kolmen pienen lapsen äiti asuu urjalaisella maatilalla ja pohtii, miksi ryhtyisi isona.

"On eri asia, mitkä unelmat toteutuvat. Emme me täältä mihinkään muuta. Mutta jotain unelmaan liittyvää haluaisin tehdä. Se ei ole mahdotonta."

Ajatus majatalosta, missä olisi myös ruokailumahdollisuus syntyi alun perin Salkkareita katsomalla.

"Se jäi jotenkin kiehtomaan minua. Jotain maaseutumatkailua tänne olisi mahdollista kehittää", osoittaa nainen pirtin seiniä.

Iso-Kokkilan talon vanhin osa on rakennettu 1600-luvulla. Seuraava laajennus on 1700-luvulta ja sen jälkeen uusia osia on rakennettu muutamaan otteeseen.

"Meillä on rannassa kaksi aittaa ja appivanhemmat vuokraavat kahta mökkiä."

Ennen lasten syntymää suurtalouskokiksi opiskellut nainen ehti työskennellä siivoojana sekä palvelutalon keittiöllä.

"Minulla on oppisopimuspaikka lähihoitajaksi. Yksi vaihtoehto olisi jatkaa se loppuun. Siinä on varma työ, jota tarvitaan aina."

Mirvan pohdinnat ovat ajankohtaisia monelle maaseutuyrittäjän puolisolle.

"Minä haluaisin tehdä jotain omaa, merkityksellistä. Haluaisin olla myös lähellä perhettä. Matkaa kirkonkylälle on 15 kilometriä. Olisi mukavaa tehdä töitä täällä kotona."

Usein maatilalta toinen puolisoista käy tilan ulkopuolella töissä.

"Säännölliset tulot palkkatyöstä ovat perheelle mukava turva. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Olen pienen ikäni asunut mettässä, joten ymmärrän maalla asumisen tuomat rajoitteet."

Mirva Iso-Kokkila on syntynyt Urjalassa maatilan tyttäreksi.

"Olen toiselta puolelta Urjalaa, Kokolta, Ikaalan kylästä. Meillä oli lampaita, angorakaneja ja kalkkunoita. Maatila on minusta hieno paikka kasvaa. Haluan tarjota lapsuuden maalla myös omille lapsilleni."

Iso-Kokkilan tilalle Järviön kylään hänet houkutteli Kimmo Iso-Kokkila, 39, jonka kanssa polut kohtasivat 2013.

"Olimme tavanneet toki jo aikaisemmin. Urjalassa kaikki tuntevat toisensa. Mutta 2013 alettiin seurustelemaan."

Avioliittoon pari vihittiin 2014. Perhe asui ensin Urjalan kirkonkylällä.

"Viime kesänä miehen vanhemmat muuttivat meidän taloon kirkonkylälle ja me muutimme tänne miehen kotitilalle."

Sukupolvenvaihdos tilalla oli tehty jo 1999, mutta nuori isäntä oli asunut aiemmin kirkonkylällä. Vajaat neljä vuotta sitten luomuun siirtyneellä viljatilalla on metsän lisäksi myös lehmiä sekä lampaita.

"Mies oli jo pistämässä lehmiä pois, mutta juteltiin, että jos nyt jatketaan. Meillä oli 35 emolehmää, jotka lähtivät. Vasikat jäivät kuitenkin ja ovat nyt kasvamassa. Kohta tulee sonni ja ensi vuonna saadaan vasikoita."

Etäisyyksiä Mirva Iso-Kokkila ei pidä ongelmana. Niihin hän on tottunut.

"Kunhan on auto. Auto suo vapautta, vaikka asuu vähän syrjemmällä. Kun on auto, voi lähteä kauppaan milloin haluaa ja kuljettaa lapsia."

Ilman autoa arki kävisi hankalaksi.

"Ei silloin lapsiperhe voisi asua syrjäkylillä."

Iso-Kokkilan perheen lapset menevät tulevaisuudessa samaan kouluun, missä vanhemmat ovat aikoinaan itse käyneet koulua.

"Täällä Annulassakin on ollut koulu, mutta kaikki pikkukoulut lopetettiin Urjalasta. Lapsilla on täältä 10 kilometriä matkaa Aseman koululle."

Pienten lasten äidillä on kädet täynnä arkisia askareita. Haaveilla ei kovin usein ehdi. Siitä pitää pikkuväki huolta.

"Minusta tuntuu, että aivot ovat jollain lailla äitivaihteella. Huonosti nukutun yön jälkeen päässä on pelkkää puuroa."

Välillä Mirva tuntee olonsa yksinäiseksi. Saman ikäisiä äitejä ei kylällä ole. Kirkonkylällä olisi seurakunnan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton äitikahvilatoimintaa, mutta ne ovat tuntuneet vierailta.

"En osaa mennä täysin vieraaseen porukkaan. Se ei tunnu omalta."

Vertaisryhmän nainen onkin löytänyt netin kautta.

"Facebook on mun sosiaalinen elämäni tällä hetkellä, kun olen kotiäitinä. Tai onhan mulla lehmät ja lampaat. Ne eivät sano mulle vastaan niin kuin lapset."

Alun perin Kaksplussan odotusryhmästä syntynyt Facebookin suljettu äitiryhmä on osa kolmen lapsen äidin arkea.

"Minä olen mukana kahdessa äitiryhmässä, jotka ovat syntyneet odotusryhmien pohjalta. Tärkeämmäksi on muodostunut huhtikuussa 2015 syntyneen Kaapron odotusryhmä, joka on säilynyt aktiivisena."

Mirva Iso-Kokkila kuvailee ryhmää erilaisten äitien sekamelskaksi, johon mahtuu miltei joka laatua olevia äitejä lastenhoitajista kaupan myyjiin ja palkanlaskijasta miltei valmiiseen juristiin.

"Mihin tahansa mieltä askarruttavaan asiaan saa sieltä apua."

Alun perin Iso-Kokkila piti ryhmiä hömpötyksenä, mutta uskaltautui kokeeksi mukaan.

"Olin ensin hiljaa, mutta sitten piti sanoa jotain, ettei lentänyt ryhmästä ulos. Pakon edessä opin puhumaan, kun niistä keskusteluista tuli tärkeitä."

"Nyt jo odottaa joka päivä, että tietyt äidit laittavat päivän kuulumisensa päivän keskusteluketjuun. Jos joistain ihmisestä ei pitkään aikaan kuulu mitään, ryhmässä aletaan huhuilemaan, että onko kaikki hyvin."

Virtuaaliystävistä on tullut totta myös reaalimaailmassa. Huhtikuisten ryhmän äidit ovat tavanneet toisiaan erilaisilla kokoonpanoilla eri puolilla Suomea.

"Meillä oli ensimmäisen kerran miitti 2016 parinkymmenen äidin voimin. Meitä oli sen verran, että Helsingin baarit tuppasivat olemaan meille pieniä. Seuraavaksi on tarkoitus lähteä toukokuussa Tallinnaan."

Aiheeseen liittyvät artikkelit