Ihmiset & kulttuuri

Jokkeri on järjestänyt tuhansia lavatansseja – ennen tunteet kuohuivat ja pareja muodostui

Ihmiset & kulttuuri 17.06.2017

Jouko Elevaaran muistoissa 70–80-luvut olivat lavatanssien kulta-aikaa. Nykyään lavoilla esiintyy rokkareitakin.


Johannes Tervo
Jouko Elevaara on järjestänyt ainakin kahdeksat tuhannet tanssit ja valmentanut juoksijoita.

Lauantai kääntyy ehtooksi Kauhajoen Aronkylässä. Tanssiravintola Aronkeitaalla on alkamassa tanssit. Paikan omistaja Jouko ”Jokkeri” Elevaara, 74, siirtyy tuttuun tapaansa lipunmyyntitiskille.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Elevaara järjesti ensimmäiset tanssinsa. Hän laskee järjestäneensä yli 8 000 tanssi-iltaa. Parhaimmillaan yrittäjä pyöritti yhtätoista paikkaa yhtä aikaa. Nyt hän vastaa enää Aronkeitaan toiminnasta.

Viihdealalle Elevaara ajautui monen mutkan kautta.

Hän syntyi ja vietti lapsuutensa Merikarvialla työläisperheen ainokaisena. Eeva-äiti tapasi ihmetellä, miten yksi poika voi tehtailla kolttosia kymmenen mukulan edestä.

”Asuimme Merikarvian keskustassa kylän ainoan baarin vieressä. Baarissa kaljoitelleet sotaveteraanit hauskuttivat itseään teettämällä minulla kolttosia. Tein niitä saadakseni hyväksyntää. Kotona sain selkään samalla mitalla”, Elevaara muistelee.

13-vuotiaana hän kiinnostui metsä- ja peltotöistä ja kovista työmiehistä tuli esikuvia.

”Neljätoistakesäisenä niitin viikatteella hehtaarin alan kauraa putkeen. Aloitin aamuneljältä ja illan suussa puolikylää oli ihmettelemässä.”

Parikymppisenä Elevaara lähti savottahommiin Lappiin. Tukkikämpillä ollessaan hän kuuli, että Posion Pyrintö etsii toiminnanjohtajaa. Kun muita hakijoita ei ollut, Elevaara sai paikan.

Valmentaminen alkoi käytännössä tyhjästä. Toimenkuvasta ja tavoitteista ei ollut tietoakaan, mutta intoa riitti.

”Siihen aikaan maaseudulla elettiin luonnosta. Oli lehmä ja pala kasvimaata. Monet lappilaisperheet olivat isoja ja köyhiä. Juoksukenkiin ei ollut rahaa.”

”Hankin neljä erikokoista tossuparia Karhun tehtaalta. Kenkiä vaihdeltiin siten, että kun toiset lähtivät juoksemaan, muut jäivät sisälle tekemään hyppelyharjoituksia. Samoilla kengillä juostiin aamuneljästä yöhön saakka.”

Elevaara sai Posiolla aikaiseksi ennennäkemättömän yleisurheiluhurmoksen, jota kutsuttiin Posion ihmeeksi.

”Parhaimmillaan tein juoksuohjelman 3 000 juoksijalle. Lapista ei löydy tienpätkää, jossa en ole juoksuttanut. Bussinkuljettaja tapasi aina sanoa, että siitä tietää tulleensa Posiolle, kun tien varsilla on juoksijoita.”

”Nousimme seuraluokittelupisteissä maan toiseksi parhaaksi yleisurheiluseuraksi, vaikka kunnassa ei ollut edes urheilukenttää. Sellainen tehtiin lopulta lapiolla talkoovoimin.”

Elevaara valmensi nuoria urheilijoita kovan työn kautta ja ilman hienouksia. Parhaana vuonna hänen valmennuksessa olleet voittivat 40 suomenmestaruutta.

Posiolla työkenttä laajeni. Elevaara alkoi järjestää tansseja kerätäkseen Pyrinnölle varoja. Vuonna 1971 sai alkunsa Posion Juhannus -tapahtuma, jonka suosio paisui valtavaksi.

”Koko Lappi tuli sinne ja meno oli kosteaa. Moni kulki savottatöissä koko vuoden ja sen yhden kerran he juhlivat kunnolla. Siihen aikaan tapahtumissa ei saanut anniskella. Yhtenä kesänä keräsimme 1 300 viinapulloa juhlapaikan viereisestä männiköstä.”

”Kerran paikalliset poliisitkin heittivät virkapuseronsa kanervikkoon ja alkoivat ryypätä. Ei siellä ollut järjestyshäiriöitä vaan kaikki pitivät hauskaa yhdessä.”

Elevaaran mukaan elämän kiehtovuus perustuu kohtalon hetkiin. Pieni päätös voi määrittää koko loppuelämää.

Vuonna 1973 Elevaara siirtyi Saarijärven Pullistuksen toiminnanjohtajaksi. Lähtö Posiolta oli raskas päätös. Valmentajaa oli hyvästelemässä joukko itkeviä koululaisia. Osa lähti juoksemaan auton perässä.

Matkalla etelään Elevaaraa alkoi kaduttaa. Hän päätti järjestää perillä Saarijärvellä riidan, jotta saa syyn palata Posiolle.

Suunnitelma meinasi toteutua, mutta juuri kun suuttuneeksi tekeytynyt valmentaja oli kaasuttamassa pois Pullistuksen toimistolta, paikallinen urheilijanuorukainen sai avattua Mersun oven.

”Hän sai polvillaan puhumalla minut jäämään. Se päätös merkitsi paljon. Löysin Saarijärveltä rakkaan puolisoni, jonka kanssa sain kaksi poikaa”, Elevaara sanoo kiitollisena.

Synnyinkuntaansa Merikarvialle Elevaara palasi vuonna 1983. Hän osti nostalgiasyistä Merikievarin, jossa aiemmin sijainneessa kunnalliskodissa äiti Eeva työskenteli kymmeniä vuosia edeten siivoojasta keittiövastaavaksi.

Elevaaran muistoissa 70–80-luku oli tanssilavojen kulta-aikaa. Maaseutu kukoisti vielä ja suuret ikäluokat etsivät tansseista seuraa ja elämänkumppania.

Hän arvioi, että noin 10 000 paria on löytänyt toisensa hänen järjestämissään tansseissa.

Tänä päivänä tansseista ei juurikaan haeta enää kumppania.

”Entisaikaan Suomessa oli lukuisia tanssipaikkoja, joissa kävi 2 000 henkeä illassa. Jos nyt jossain on tuhat kävijää, koko ala kohisee siitä. Sen saamiseksi täytyy olla kahdesta kolmeen ykkösnimeä esiintymässä.”

Elevaaraa harmittaa, että vahva tunnelataus on kadonnut parketeilta.

”Ennen tanssi oli miltei ainoa tapa päästä kosketuksiin ja puheisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nykyisin seurustellaan netin välityksellä.”

Seuraava murros koetaan, kun suuri ikäluokka katoaa tanssipaikoilta. Elevaaran mukaan lähivuosina maakuntiin jää yhdestä kahteen isoa tanssipaikkaa ja kesäisin muutama yhdistysten ylläpitämä lava.

”Tälläkään hetkellä pääsylipputulot eivät riitä kattamaan esiintymiskuluja. Tarvitaan myös majoitus- ja ravintolatuloja. Sellaiset paikat, joilla niitä on, ovat etulyöntiasemassa”

Vuosikymmeniä alalla vaikuttanut konkari kertoo yhä oppivansa uutta.

Pari vuotta sitten Elevaara oivalsi, että 1980-luvun Dingo-faneista ei tullutkaan uutta tanssiyleisöä.

Hän alkoi järjestää myös rokkikeikkoja. Popeda, Apulanta ja Yö ovat vetäneet Aronkeitaan isoon saliin runsaasti yleisöä.

”Kritisoin aiemmin julkisesti rockmusiikkia ja rokkarien elämäntapoja. Mutta he ovatkin osoittautuneet todella fiksuiksi ihmisiksi ja ammattimaisiksi esiintyjiksi. Heidän ansiostaan olen piristynyt ja kokenut uuden kesän. Olli Lindholm nimesi minut Rokki-Jokkeriksi.”

Ikä taitaa olla numeroita Elevaaran tapauksessa. Hän kertoo tilanneensa ohjelmaa jo vuodelle 2019.

”Olen vieläkin hyvässä kunnossa. Voin tehdä raivaushommia koko päivän putkeen”, Jokkeri heittää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit