
Kova keikkatahti näkyy: Jari Sillanpää sekoili lavalla
Artisti on monien kesäfestivaalien pääesiintyjiä.Tänä kesänä monien musiikkifestivaalien odotetuin kotimainen esiintyjä on itseoikeutetusti laulaja Jari Sillanpää.
Monella on tuoreessa muistissa Sillanpään viime vuoden komea 50-vuotisjuhlakonsertti, jossa tarjottiin artistin syntymäpäivän kunniaksi "Suomen suurimmat kakkukahvit".
Sillanpään kiertuetahti on tiivis. Esimerkiksi tämän viikon perjantaina hänet nähdään klo 16 Kuortaneella, klo 19 Iskelmäkesässä Rovaniemellä ja klo 23 Kirmot 2016 -tapahtumassa Saarijärvellä.
Toimittaja Katja Lamminen kävi katsomassa Sillanpään esityksen Suomipop-festivaaleilla Jyväskylässä.
Käsillä oli ensikosketus kuninkaallisen tason laulajaan. Vastoin Lammisen odotuksia lavalle tupsahti väsähtäneen oloinen miekkonen lippis vinossa ja kieli poskella:
"Biisien sanat unohtuivat ja mikkiä tarjottiin yleisölle, joka sai paikkailla tyhjiä kohtia. Maestro sai myös hillittömiä hekottelukohtauksia, jotka tuppasivat häiritsemään laulamista."
Aika moni veto meni niin sanotusti penkin alle, Lamminen kuvailee. Vislausmyrsky seurasi, kun Sillanpää räyhäsi eturiville monenlaisin sanankääntein: 'Mitä te siinä huudatte, mä en jaksa kuunnella teitä."
"Useammassakin kohdassa artisti eksyi aiheesta, hihitteli ja esitteli Paksu Pepe -lakupatukoita. Liekö kyseessä sponsori? Hämmentävää. Pitäisiköhän koko kansan Jarin pitää pieni paussi?", Lamminen kummastelee.
Viime viikonloppuna oli vuorossa Karjurock. Sillanpää oli lauantain pääartisteja.
Kansanedustaja Ritva " Kike" Elomaan puoliso Kimmo Elomaa ihmetteli jälkikäteen esitystä sosiaalisessa mediassa.
"Karjurockissa loistavat bändit ja hyvä meininki. Pettynyt en ole muuhun kuin Jari Sillanpään diivailuun, ulkonäkö oli suttuinen/rähjäinen, jotenkin puhti kadoksissa."
Myös Sillanpään Facebook-sivuilla hämmentyneet fanit ovat jättäneet palautetta.
"Mitä ihmettä sulle, Siltsu, on tapahtunut? Olen ollut sun keikalla monta monta kertaa mutta tämän kesän keikat Iskelmäfestareilla ja Suomipopissa ovat olleet hämmentäviä. Voi Siltsu-kulta! Oletko väsynyt keikkailuun vai mikä mättää? Nämä keikat eivät ole olleet kivoja."
"Ymmärrän kyllä, että suuri keikkamäärä väsyttää, mutta yritä olla näyttämättä sitä yleisölle. Järkyttävää katseltavaa kun pidät omaa kivaa lavalla ja puhut mitä sattuu kesken keikan. Voisit edes laulaa koko biisin ja varsinkin muistaa ne biisin sanat, jotka olet laulanut satoja kertoja yleisölle!"
Kiireisen keikkatahdin vuoksi Sillanpäätä ei tavoitettu haastattelua varten.
Elokuussa ilmestyy Sillanpään elämäkerta "Paljaana", jossa viihdemaailman kuningas kertoo avoimesti elämästään. Teoksen on kirjoittanut toimittaja Mari Koppinen.
Juttua muokattu klo 7:25. Kimmo Elomaa ei ole itse kansanedustaja, vaan hänen puolisonsa Kike Elomaa on.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

