Muistisairaita vanhuksia kohdellaan kiireessä kaltoin

Muistin pettäessä ihminen saa yhä turvaa tutuista asioista. Esimerkiksi maaseudulla kasvaneelle muistisairaalle kaikkein kamalinta voi olla heittäminen kaupunkiympäristöön, sanoo Muistiliiton puheenjohtaja. Kuva: Markku Vuorikari

Keskiviikkona vietetään kansainvälistä kampanjapäivää ikääntyneiden kaltoinkohtelun vähentämiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran selvitys paljasti toukokuun lopussa hälyttävät lukemat: jopa 93 prosenttia sosiaalihuollon hoitotyöntekijöistä näki ikääntyneiden kaltoinkohtelua omassa työyhteisössään osana arkipäivää.

Kyselyyn vastasi 7 400 yksityisten ja julkisten palveluntuottajien työntekijää.

Keskivaikeaa tai vaikeaa dementiaa Suomessa sairastaa 75–84-­vuotiaista noin 10 prosenttia ja yli 85-vuotiaista noin kolmannes. Yhteensä muistisairauteen sairastuneita henkilöitä on Suomessa noin 
193 000.

Muistiliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen mukaan resurssipula kasvattaa kaltoinkohtelun riskiä.

”Suurin osa hoitotyöntekijöistä haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta se ei toteudu. Jos töitä on liikaa ja tekijöitä liian vähän, hoitaja saattaa olla ärtynyt ilman, että tarkoituksellisesti haluaisi tuottaa asiakkailleen pahaa oloa.”

Kaltoinkohtelu tarkoittaa kaikkea, mikä aiheuttaa asiakkaalle kärsimystä ja pahaa oloa.

Kaikkein yleisin kaltoinkohtelun muoto on epäasiallinen käyttäytyminen. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi huutamista.

”Hoitajat saattavat ajatella, ettei muistisairas tajua. Muistisairas ymmärtää kuitenkin sanattomasta viestinnästä että hoitaja on vihainen. Hän hermostuu, josta seuraa kierre. Hoitajan oma hermostuminen vain pahentaa asiakkaan käytöstä.”

Muistisairaiden hoitotyössä tarvitaankin erityisosaamista: hyvin koulutettu työntekijä pystyy hoitamaan haasteelliset tilanteet ilman rauhoittavaa lääkitystä.

”Kuka tahansa ei voi hoitaa muistisairaita ihmisiä”, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Nykyisen hallitusohjelman tavoite on laskea vanhusten ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta 0,4 hoitajaan henkilöä kohden.

Päätös tarkoittaisi Mäkisalo-Ropposen mukaan sitä, että esimerkiksi 15 asukkaan hoitoyhteisössä aamu- tai iltavuorossa on väkisinkin vain yksi hoitaja.

”Erityisesti muistisairautta sairastavien hoitotyössä tämä on ehdottomasti liian vähän, sillä läsnäolo on muistisairaiden hoidossa tehokkaimpia haasteellisen käyttäytymisen hoito- ja ehkäisykeinoja.”

Muistisairaan maailma voi olla kaoottinen.

”Muistisairas miettii, mikä on päivä ja aika ja tilanne. Toinen voi läsnäolollaan kertoa, ettei ole mitään hätää – olen tässä. Vaikkei sairastunut muistaisi nimeäsi, läheisyys rauhoittaa”, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

Hänen mukaansa kukaan ei ole sairautensa, vaan oman elämäntarinansa näköinen.

”Jos maaseudun asiat ovat tuttuja, pitäisi hyödyntää sitä. Maaseudulla kasvanut muistisairas voi iloita esimerkiksi maatilan arjesta ja eläimistä. Kaikkein kamalinta hänelle voi olla heittäminen kaupunkiympäristöön.”