Ihmiset & kulttuuri

Syntyykö yleisöryntäys? Lönnrot-opiston irtaimisto huutokaupataan Sammatissa

Ihmiset & kulttuuri 12.08.2017

Koko Työtehoseuran omistama kiinteistö useine rakennuksineen on myös kaupan.


Ville-Petteri Määttä
Emäntäkouluna aloittaneen Lönnrot-opiston irtaimisto myydään huutokaupalla reilun viikon kuluttua.

Lohjan Sammatissa toiminut Lönnrot-opisto kauppaa irtaimistoa huutokaupassa, joka pidetään viikonloppuna 19.–20. elokuuta.

Oppilaitos toimi vuosikymmeniä Elias Lönnrotin emännyyskouluna. Myöhemmin se antoi matkailu- ja ravintolakoulutusta Lönnrot-opiston nimellä. Opetus päättyi vuosi sitten, ja tiloissa toimii nyt hoivakoti.

"Pitkän historian omaavaan oppilaitokseen on vuosien varrella kertynyt ravintola- ja kotitalousalaan liittyvää tavaraa melkoisesti", kertoo kiinteistön omistavan Työtehoseuran varatoimitusjohtaja Anna-Maija Kirkkari.

Tarjolla on eri aikakauden astioita, huonekaluja, kirjoja ja koriste-esineitä sekä nykyaikaisia suurtalouskeittiön tavaroita. Myös suomalaisia design -huonekaluja, -valaisimia ja muuta esineistöä tulee myyntiin.

Huutokauppaviikonloppuna voi Kirkkarin mukaan tutustua koko kiinteistöön, joka on myös myynnissä.

Tilan rakennuksien pinta-ala on yhteensä 5 100 neliömetriä. Opetustiloja ja toimistohuoneita sisältävät päärakennus on niistä suurin. Hoivakoti toimii sen siivessä vuokralaisena.

Kokonaisuuteen kuuluu oppilaitoksen asuinrakennuksia, juhlatiloiksi remontoitu navettarakennus ja suojeltu Männistön mökki.

Pellolle on kaavoitettu pientaloalue, jonka määräaloja Työtehoseura myös myy.

Huutaminen aloitetaan kello 12 ja tavaroihin voi tutustua sitä ennen kahden tunnin ajan.

Huutokaupattavat tuotteet ovat ennalta nähtävissä verkossa

suurtalouskeittiön tavarat

vanhat tavarat ja design-tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit