Ihmiset & kulttuuri

Teatteriarvio: Kjell Westön romaani on näyttämöllä raastava muistelu 1930-luvun Helsingistä

Ihmiset & kulttuuri 18.09.2017

Kansallisteatterin kulisseihin heijastetaan kuvia ja videoita menneestä Helsingistä Kangastus 38 -näytelmässä.


Mitro Harkonen / Kansallisteatteri
Cécile Orblin (vas.), Edith Holmström ja Noora Dadu asettuvat Milja Matilda Wiikin rooliin Kansallisteatterissa.

Mitä haluamme unohtaa menneisyydestä, mitä emme halua nähdä ympärillämme? Millaisia taakkoja läheisemme kantavat meidän tietämättämme, millainen on kaupungin salattu puoli?

Eletään vuotta 1938, ja radiossa soi Kangastus-niminen iskelmä. Koko Suomi seuraa kansallissosialismin nousua Euroopassa, mutta uuden sodan lähestyessä repeilevät auki vielä edellisten taistelujen jättämät arvet. Vaikka Helsinki on moderni, kosmopoliitti kaupunki – saadaanhan tänne olympialaisetkin – kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat eivät unohdu.

Konttoristi rouva Wiik tuo tarjottavaa työnantajansa varatuomari Thunen keskiviikkokerhoon, kun hän kuulee tutun äänen menneisyydestään. Elämänsä säntilliseen järjestykseen saanut nainen tempautuu vuoden 1918 ja punavankileirin muistojen vietäväksi. Myös Thunella ystävineen on tahoillaan selvittämättömiä asioita.

Kansallisteatterin tulkinta Kjell Westön Kangastus 38 -romaanista on sotilaallisen tarkkaliikkeinen, pakahduttavan kaunis ja raastavan traaginen. Vaikka Pirkko Saision kirjoittama Koivu ja tähti on Kansallisteatterin ensisijainen kunnianosoitus Suomen satavuotisjuhlille, asettuu Kangastus 38 myös itsenäisen Suomen historian aikajanalle juhlallisella arvokkuudella.

Lavasteisiin heijastetut kuvat ja videot peilaavat niin ympärillä kuhisevaa Helsinkiä kuin hahmojen sisäisiä tunnemyrskyjäkin. Hitusen rätisevät videokollaasit luovat upeasti kuvan 1930-luvun Helsingistä hohtavine elokuvateatterimainoksineen ja rantakallioille huuhtoutuvine laineineen.

Vuosien päästä yksittäisestä näytelmästä ei yleensä muista kuin pieniä palasia. Kangastus 38 -esityksestä tullaan varmasti muistamaan parhaiten nerokas tapa kuvata Milja Matilda Wiikin sisäistä dialogia ja hänen eri puoliaan. Samaa, kolmella näyttelijällä toteutettua puhetapaa käytetään myös erään mieshahmon kohdalla salaperäisyyden säilyttämiseksi. Näin vältetään myös puuduttavan pitkät monologit ja väkevimpiin kohtauksiin saadaan useampia tunnekerroksia.

Vielä esityksen päättyessä ja aplodien alkaessa tunteet puristavat sisuskaluja. Näyttelijätkin tarvitsevat pari kumarruskierrosta ennen kuin roolin saa siirrettyä sivuun. Voimakas näytelmä pitää otteessaan pitkään

Kangastus 38 Kansallisteatterissa syyskaudella 29.12. saakka.

Aiheeseen liittyvät artikkelit