Ihmiset & kulttuuri

Viina ei virtaa enää tanssilavoilla – yrittäjien leipä entistä tiukemmassa

Ihmiset & kulttuuri 18.06.2017

Urheilumielellä liikkeellä olevat tanssijat eivät juurikaan kuluta rahaa tanssipaikalla.


Johannes Tervo
Jouko Elevaara pyöritti 80-luvulla Suomen ainoaa tanssilavaa, jolla oli anniskeluoikeudet.

Alkoholin myynti tanssilavoilla on vähentynyt, minkä myötä yrittäjien leipä on tiukemmassa. Näin sanoo tanssiravintola Aronkeitaan omistaja Jouko ”Jokkeri” Elevaara, jolla on kokemusta tuhansien tanssien järjestämisestä.

”Liikkeellä on kahdenlaista ryhmää. Suuren ikäluokan ihmiset tulevat tanssimaan ja seurustelemaan kuin isoon olohuoneeseen. Toinen ryhmä ottaa tanssin liikuntamuotona. He tanssivat monipuolisesti eri tansseja.”

Elevaaran mukaan pääsylipputulot eivät riitä kattamaan esiintymiskuluja. Tarvitaan myös majoitus- ja ravintolatuloja.

1983 Elevaara osti Merikarvialta Merikievarin. Siihen aikaan tanssilavoille ei myönnetty anniskeluoikeuksia.

Eräänä päivänä suolla kävellessään Elevaara otti sanojensa mukaan ”miljoonan markan askeleen”. Hän keksi, että hän perustaa anniskeluravintolan eikä puhu tansseista mitään.

Alkoholitarkastaja meni halpaan. Luvat saatuaan Elevaara remontoi Merikievarin isolle vintille, entiseen hevostalliin tanssipaikan.

Merikievari oli kolmen vuoden ajan Suomen ainoa tanssikeskus, jossa oli anniskeluoikeudet.

”Se oli hullua aikaa. Porukkaa tuli Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta saakka juomaan samaa Koskenkorvaa. Reijo Taipaleen keikalle myytiin 4 048 lippua. Autojono oli kahdeksan kilometrin mittainen. Nyt saman yleisömäärän eteen on järjestettävä kymmenet tanssit.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit