Ylivieskan uuden kirkon suunnittelu etenee: Arkkitehtikilpailu käynnissä
Ylivieskan Rysky-päivien tuotoista lahjoitetaan rahaa keräykseen, jolla tuetaan Ylivieskan tuhoutuneen kirkon uusimistyötä.
Suomen kauneimpien puukirkkojen joukkoon kuulunut Ylivieskan kirkko on tässä kuvattuna noin kolme kuukautta ennen sen tuhoutumista. Kuva: Picasa / Arto VähäkangasYlivieskan kirkon suunnittelukilpailu käynnistettiin reilu viikko sitten. Kilpailuaika kestää toukokuun puoliväliin.
"Suunnittelun osalta meillä on vähän hiljaiseloa, kun odotamme kilpailun loppumista", kertoo Ylivieskan kirkkoherra Timo Määttä.
Syksyllä alkanut Kirkkotalakoot -kampanja jatkuu. "Keräystoimikunta on aktiivinen ja vapaaehtoisia on paljon liikkeellä. He hoitavat omaa sektoriaan", kirkkoherra kiittää.
Viime tiedon mukaan vapaaehtoisella varankeräystilillä on 230 000 euroa.
Lahjoituksia on saatu sekä yksityishenkilöiltä, yrityksiltä että eri tilaisuuksien kuten konserttien tuotoista. Myös eri tuotteiden myyntiä on suunnattu palaneen kirkon uudelleenrakennustyöhön.
Yllätyksiäkin on Määtän mukaan koettu: esimerkiksi villasukkien myyntiprojekti on saanut kuuluisuutta ja tuottanut tuhansia euroja.
Tuorein tieto on, että taiteilija Juhani Palmun töitä on tulossa näyttelyyn kulttuurikeskus Akustiikkaan ja niitä myydään kirkkoprojektin hyväksi.
Tämä vuosi kuluu arkkitehtikilpailuun ja muuhun perussuunnitteluun. "Ensi vuonna voittaneen kilpailutyön pohjalta päästään varsinaiseen rakennuksen suunnitteluun ja vuodet 2019–20 kuluisivat rakentamiselle. Se on karkea arvio", Timo Määttä valaisee jatkoa.
Ylivieskan seurakunta on joutunut tottumaan kirkon palon jälkeen valoisaa kirkkosalia ahtaampiin kokoontumisiin.
"Meillä on käytössä Suvannon kappeli, jossa oli aiemminkin järjestetty konsertteja ja satunnaisesti jumalanpalveluksia. Siinä on noin 200 hengen kirkkosali. Jumalanpalveluselämä on siirtynyt nyt sinne."
Kirkon rakentamisrahasto saa kartutusta myös Rysky-tapahtumasta, joka järjestetään Ylivieskassa perjantaina.
Arpajaisten tuotoilla on neljänä aiempana vuotena kartutettu jotain hyväntekeväisyyskohdetta, kertoo Väinö Haapakoski. Hän on yksi konetapahtuman järjestäjistä, jotka edustavat urheiluseura Ylivieskan Kuulan aktiiveja.
"Olemme tänä vuonna sopineet tapahtumaan osallistuvien koneliikkeiden kanssa, että tuotoista lahjoitetaan 2 500 euroa kirkon keräykseen."
Myös Maaseudun Tulevaisuus ja sen Suomalainen Maaseutu -liite osallistuvat Rysky-päivän järjestelyihin. Tapahtumaan tavoitellaan 10 000 kävijää.
Rysky-päivän ohjelmaliite ilmestyi keskiviikkona Suomalaisen Maaseudun välissä.
MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen vetää perjantaina tapahtumasta ajankohtaiskeskustelun kello 10:30 alkaen. Se lähetetään suorana verkon kautta.
Lue aiempia: Ylivieskan kirkko paloi pääsiäisyönä 2016
MTK:n säätiö on luvannut hirret uuteen kirkkoon, mikäli siitä tulee hirsirakenteinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
