Kantri

38 kertaa Provinssissa käynyt festarikonkari hämmästelee ruokavalikoiman runsautta: "Takavuosina oltiin tyytyväisiä, kun saatiin rasvainen käriste"

Kantri 02.07.2017 Seinäjoki

Seinäjoella järjestetty Provinssi-festivaali vietettiin hellesäässä ja pilvettömän taivaan alla. Tapahtuma keräsi yhteensä 65 000 festivaalivierasta kolmen päivän aikana.


Jouni Hirn
Provissialuetta sai ihailla myös maailmanpyörästä käsin. Kuva on otettu Jenni Vartiaisen keikan aikana.
Provissialuetta sai ihailla myös maailmanpyörästä käsin. Kuva on otettu Jenni Vartiaisen keikan aikana.
Jouni Hirn
Ultra Bra palasi Etelä-Pohjanmaalle 16 vuoden tauon jälkeen. Vastaanotto oli liikuttunut ja riehakas. Kuvassa Terhi Kokkonen, Vuokko Hovatta, Arto Talme ja Olli Virtaperko
Ultra Bra palasi Etelä-Pohjanmaalle 16 vuoden tauon jälkeen. Vastaanotto oli liikuttunut ja riehakas. Kuvassa Terhi Kokkonen, Vuokko Hovatta, Arto Talme ja Olli Virtaperko
Jouni Hirn
Ruokaa oli tarjolla jokaiseen makuun.
Ruokaa oli tarjolla jokaiseen makuun.

Provinssi tarjosi tänä vuonna entistä kokonaisvaltaisempiä elämyksiä. Aktiviteettejä oli benji-hypyistä, labyrinttiin ja polkuveneisiin. Halutessaan alueella sai polkea kuntopyörää tai osallistua Heimo-skabaan. Leirintäalue on jakautunut Metsäpöllöihin ja Rantakettuihin, jotka kisasivat toisiaan vastaan suorittamalla tehtäviä.

Jos armeija marssii, niin tämän päivän festivaalivieraskin juhlii vatsallaan. Provinssirockissa herkuteltiin muun muassa porkkanaohralla, rapealla turskafileellä ja peruna-fenkolisalaatilla.

Erikoiskahvia myyvän kojun edessä kiemurteli pitkä jono.

"Kahvia menee yllättävän paljon näin hellepäivänä", myyjänä ollut Juuli totesi.

Kahvin kyytipojaksi oli tarjolla myös gluteiinittomia ja vegaaneja kakkuja.

"Tämän päivä festivaaliyleisö osaa vaatia gluteiinitonta ruokaa. Se on suuri muutos entiseen, myyjätär sanoo.

Joey Hakola, 55, oli jo 38 kertaa Provinssissa. Tapahtuma on kehittynyt huikeasti liki 40 vuodessa.

Hakolan mukaan Törnäväsaaren festivaalialueelta löytyy tätä nykyä jopa monipuolisempi ruokatarjonta kuin Seinäjoen keskustasta.

Ensimmäisinä vuosina ruokamyynti oli hyvin vaatimatonta. Oltiin onnellisia, jos sai rasvaisen käristeen ostettua. Tänä päivänä täällä voi syödä fine dining –tyyppisesti hyvien viinejä kera. Se on hieno asia, Hakola tuumaa.

Ensimmäinen Provinssirock järjestettiin vuonna 1979. Sen jälkeen Hakolalta on jäänyt väliin vain yksi festivaali.

"Vuonna 1996 lomamatka osui samaan Provinssi-viikonlopulle ja paratiisisaari vei voiton. Olen lohduttautunut sillä, että olin mukana Provinssin ensiasteeksi kutsutulla Rock-picnikillä vuonna 1978",konkarikävijä naurahtaa.

Vaikka festivaali ammattimaistunut ja monipuolistunut, Hakola muistelee kaiholla ensimmäisiä Provinsseja.

"Alussa kaikki oli uutta niin yleisölle, esiintyjille kuin järjestäjille, ja sen tunteen aisti. Musiikin nälkä oli kova. Kaikki olivat innostuneita, kun bändi soitti, vaikka sen musiikkityyli ei olisi iskenytkään", Hakola sanoo.

Provinssin päätöspäivän suurimman yleisömäärän keräsi vuonna 2001 esiintymislavoilta vetäytynyt Ultra Bra. Iltayhdeksältä paluukeikkansa aloittanut yhtye tarjosi kauniissa kesäillassa tunteikkaan nostalgiapaukun.

Suurimpien hittien, kuten Sinä lähdit pois ja Minä suojelen sinua kaikelta, soidessa yleisön yhteislaulu peitti alleen Ultra Bra -solistien äänet.

Ensi kesänä Provinssi viettää 40-vuotisjuhliaan.

"Olemme päässeet sellaiseen lentoon, missä ensi kesänä siintävän 40. juhlavuoden valmisteluihin siirtyminen heti ensi viikosta alkaen on valtavan innostavaa", Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen kommentoi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit