Maaseudun Tulevaisuus
Kantri

Aikuisiällä lestadiolaisuudesta rauhan löytänyt Mia Kautto: "Usko toi elämääni värit"

Kantri 15.03.2017

Mia Kautto löysi vanhoillislestadiolaisuuden pitkän etsikkoajan jälkeen.


Pekka Fali
Mia Kauttoa puhuttelee pikkulasten ilo ja kauneus. "Ympäri maailman lapsista huokuu valo, sillä he ovat uskovaisia kaikki."

"Anteeksi, etten päässyt avaamaan ovea. Olin vaihtamassa kuopukselle vaippaa", Mia Kautto hymyilee pahoitellen eteisessä.

Kolkuttavalle kyllä avataan, hän puhuu kokemuksestaan uskoon tulemisesta.

Kautto ei syntynyt uskovaiseen perheeseen, mutta kokee saaneensa parhaat mahdolliset vanhemmat.

Nuorta Miaa vaivasi silti rauhaton mieli. Hän kapinoi kiltin tytön mainetta vastaan, rei'itti korvansa ja lyhensi hameensa.

Hän etsi rauhaa milloin Jehovan todistajista, milloin seurakuntanuorista.

"Tiesin, etten ollut oikeasti uskovainen, vaikka kovasti yritin."

Kautto sai haluamansa opiskelupaikan Oulusta ja pitkäaikainen haave poikaystävästä täyttyi. Uskonasiat ja avoliitossa eläminen kuitenkin mietityttivät.

Kaksi viikkoa ennen massiivisia maalaishäitä Kautto kävi suviseuroissa, jotka sattuivat olemaan kotikylällä hääpaikan lähellä.

Puheenvuorona oli "Mille arvoille rakennan perhe-elämäni?"

Seurapenkissä Kauttoa tervehti setä, jolloin hän pelkäsi paljastuvansa.

"En ole lestadiolainen, mutta kyllä mä haluan Jumalaan uskoa", Kautto sai sanottua.

Setä vakuutti syntien anteeksiantoa, ja Kautto tunsi kiviröykkiön putoavan harteiltaan.

Tunne ei ollut hurmoksellinen, vaan kevyt ja kirkas. Hän tunsi, kuinka elämä oli yhtäkkiä kuin pala värillistä filmiä.

"Ymmärsin heti, että nyt tapahtui jotain elämää suurempaa. Sitä vapauttavaa olotilaa olin vuosikausia kaivannut."

Häät peruttiin. "Se oli elämäni kipein ratkaisu."

Vuonna 2009 Kautto meni naimisiin nykyisen aviomiehensä kanssa. Nyrkkeilysalilla ja rauhanyhdistyksellä tutustuneella parilla on kolme lasta.

43-vuotias Kautto on opetustyöstä hoitovapaalla. Töihin Raahen ammattiopistolle hän palaa tämän vuoden aikana – ellei sitten lapsia siunaannu lisää.

Kautto kokee päässeensä pimeästä valoon.

"Vaikka ulkoa uskovaisen elämä voi näyttää tylsältä, usko on parhaimmillaan syvää onnen tunnetta. Värikäs elämä tarkoittaa, että on sisäisesti elossa."

Silti yksi vaikeimmista asioista on, ettei hän osaa kertoa asiasta vakuuttavasti tai ollenkaan muille.

"Usein mielen valtaa jonkinlainen arkuus."

Useimmat vanhat ystävyyssuhteet ovat säilyneet, mutta hänen kanssaan ei haluta yleensä puhua uskosta.

Entä jos hänen omat lapsensa jossain vaiheessa kertoisivat, etteivät ole uskovaisia?

Kysymys on Kautolle vaikea.

"Olisin hirveän huolissani, syyllistäisin itseäni", hän pohtii.

"Miettisin varmaan, ovatko anteeksi antaminen ja armollisuus näkyneet kodissamme vai olenko ollut liian ankara ja ymmärtämätön kasvattaja. Toisaalta ymmärrän, että usko on lahja, ja ihmisellä on valta olla se vastaanottamatta."

Kautto haluaa kunnioittaa jokaisen henkilökohtaista valintaa.

Vanhoillislestadiolaisilta Kautto toivoisi ripauksen lisää rohkeutta. Uskoa ei tarvitse hävetä, vaikka tapana ei olekaan kulkea takki auki evankeliumia markkinoimassa.

Hän on iloinen, että liikkeessä jokainen saa olla sellainen kuin on.

"Ei tarvitse kulkea nuttura päässä. Toisaalta laitan nutturan silloin, kun siltä tuntuu", Kautto nauraa.

Suurin haave Kautolla on päästä taivaaseen. Tärkeää on myös maallinen rakkaus ja että on rakastettu.

"Toivon, että omilla lapsillani olisi joskus lapsia. Lasten syntymät ovat parasta, mitä omassa elämässäni on tapahtunut."

Lue myös: Näin vanhoislestadiolaisuus muuttuu

Aiheeseen liittyvät artikkelit