Kantri

Hannu-Pekka Björkmanin rooli Ikitie-elokuvassa oli "pahin ikinä"

Kantri 14.09.2017

Antti Tuurin romaaniin pohjautuva Ikitie-elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan, pitkälti vaietun tarinan suomalaiskohtaloista Stalinin vainoissa.


Lari Lievonen
Kallonen valitsi ideologian, hän toteuttaa komentoketjua, näyttelijä-professori Hannu-Pekka Björkman sanoo roolistaan Ikitie-elokuvassa.

Hymyilevä, leppoisan oloinen mies, jolla on aavistuksen kimakka nauru. Sellainen on Kallonen, Hannu-Pekka Björkmanin hahmo ensi-iltaan tulevassa Ikitie-elokuvassa.

Leppoisan kuoren alla Kallonen on paha, katsojan silmin lähes läpeensä paha.

”En ole koskaan ennen tehnyt noin antagonistista roolia. Ensi kertaa tarjottiin rooli, joka on niin pahis”, Björkman toteaa.

”Kaikki näyttelijät sanovat haluavansa esittää pahista. En tiedä miksi. Kai se on sitä, että saa olla paha.”

Antti Tuurin samannimiseen romaaniin pohjautuva Ikitie-elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan, pitkälti vaietun tarinan suomalaiskohtaloista Stalinin vainoissa.

AJ Annilan ohjaaman elokuvan käsikirjoitus on myös pääosin Tuurin käsialaa.

”Pidin paljon romaanista, sen tunnevaikutus oli suuri. Elokuvan käsikirjoituksesta tiesi heti, että se toimii”, Björkman toteaa.

”Kun tietää, että tarina on tosi, siihen kiinnittyy toisella tapaa kuin fiktioon”, näyttelijä pohtii.

Stalin värväsi 1930-luvun alussa tuhansia siirtolaisia Pohjois-Amerikasta ja Baltiasta Neuvostoliittoon. Muiden muassa noin 6 000 amerikansuomalaista muutti Karjalaan rakentamaan työläisten onnelaa.

Hetken aikaa suomalaissiirtolaisten kolhoosissa elettiinkin onnellisina. ”Karjalassa soitettiin kuulemma siihen aikaan maailman parasta jazzia”, Björkman kuvaa.

Sitten sävyt tummenevat ja kauhut alkavat. Björkmanin esittämä Kallonen toteuttaa Stalinin etnisiä puhdistuksia.

Miten kaivaudutaan pahuuteen?

”Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, ydin on siinä, että niin pahuus kuin hyvyys pitää tunnistaa itsessään”, Björkman toteaa. ”Yleensä ne ovat meissä väistämättä sekaisin. Kallonen on paha, mutta hänelläkin on pari murtumakohtaa.”

Järkyttävimpien kohtauksien näytteleminen tuntui Björkmanin mukaan tosi pahalta ja niin pitää ollakin.

”Tunnetilan pitää näyttelemisessä olla aito.”

Näyttelijäprofessorin mukaan käsikirjoitus määrittelee roolin hyvin pitkälti. ”Historiallisessa elokuvassa kaivan taustoja ja etsin rooliin esikuvia historiasta.”

Kallosen esikuvaksi Björkman löysi Vjatšeslav Menžinskin, joka toimi Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin johtajana vuosina 1926–1934.

”Hän kuulusteli divaanilla maaten ja jakoi kuolemantuomioita teetä juoden”, Björkman kuvaa.

Taustoja tutkiessaan Björkman löysi myös Stalinin teloituksia tehneiden moton. ”Ensin votkaa, sitten verta, sitten votkaa ansaitusti ja enemmän. Se on kammottava lause!”

Tuntuu, että ollaan pahuuden ytimessä.

Kautta aikain ihmiset ovat pohtineet pahuuden olemusta.

”Keskiajan skolastikoilla oli synteresis-teoria. He uskoivat, että jokaisessa ihmisessä on hyvyyden kipinä, että toivoa on. Haluaisin uskoa sen”, Björkman toteaa, mutta äänensävystä kuulee epäilyksen.

”Pahuudella on mittakaava. Pahuus on ­pahuutta.”

Björkman siteeraa lempikirjailijaansa Leena Krohnia: ”Miksi me aina etsitään syitä pahuuteen? Onko meidän ihmisten vaikea hyväksyä, että joku valitsee pahuuden? Silloin kielletään vapaa tahto ja inhimillisyys.”

Valitsiko siis Björkmanin esittämä Kallonen pahuuden?

”Kallonen valitsi ideologian. Hän toteuttaa komentoketjua”, Björkman toteaa. ”En minä, mutta kun käskettiin, kun nuo toiset sanoivat.”

Kuulostaa pelottavan ajankohtaiselta.

”Inhottavaa todeta, että elokuvan sanoma on hyvin ajankohtainen myös Suomessa. Kun ääriliikkeiden nousu jatkuu, seuraukset ovat tämmöiset”, Björkman sanoo.

Siksi näitä tarinoita täytyy kertoa.

Ikitie-elokuvan ensi-ilta 15.9.

Aiheeseen liittyvät artikkelit