Maaseudun Tulevaisuus
Kantri

Kyllähän se kiinnostaa, mitä naapurissa puuhaillaan?

Kantri 19.04.2017

Juoruilu on perinteinen ja toimiva tapa tiedonsiirtoon, mutta useimmissa tapauksissa on kätevintä ihan vain mennä kylään tai vaikka soittaa ja ­kysyä. Tai sitten voi ottaa kiikarit esiin.


Kevät, niin ihanaa kun sen tulo aina onkin, se myös paljastaa röyhkeästi pihamaan kaikki epäsiisteydet ja edellisen syksyn pihatöiden laiminlyönnit. Kun lumi sulaa, paljastuvat myös koko talven mönkijän kyydistä pudonneet heinät ja puu­koreista varisseet kaarnanpalat.

Siinä sitten nautiskellaan auringosta liiskautuneiden muovipussien ja koirankakkojen välissä. Ei auta kuin pohtia menisikö sisälle karkuun vai alkaisiko siivoamaan.

Vihreää ei ole vielä juuri missään, mikä oikein korostaa epäsiisteyttä. Tähän aikaan ei auta muu kuin hullu siivoaminen tai odottaminen.

Ja onhan sitä mitä odottaa, sillä keväällä kaikki pihapiirin rakennus- ja kunnostustarpeet näkyvät selkeämmin ja kertovat tulevista työntäytteisistä kesäkuukausista.

Ennen kuin puut saavat lehdet, olo omalla pihamaalla on lähes alaston. Paitsi tekemättömät työt, myös kaikki muu näkyy joka paikkaan, kaikille ja kauas. Toki näkyyhän syksylläkin, mutta silloin on kylmä ja pimeä eikä kukaan jää pihalle ylimääräisiä pyörimään.

Nyt kaikkialla häärätään kevätpuuhissa ja siinä samalla kurkitaan ohimennen naapureihinkin. Traktorit pöristelevät tiellä edestakaisin, ja monessa pihassa haravoidaan, istutetaan, kunnostetaan ja kilkutetaan jos minkälaista terassia kasaan.

Ilmassa on hyvää tekemisen meininkiä, tehdään kukin omilla tonteillamme jotakin, mutta mikäs kilke tuolta päin nyt kuuluu? Ei kai ne nyt kokonaan uutta konehallia meinaa siihen rakentaa?

En osaa sanoa, mikä niissä muiden tekemisissä kiinnostaa, mutta kyllähän ne vain kiinnostaa. Sellaisia me ihmiset vain ilmeisesti olemme.

Kaupungissa naapureiden seuraaminen on tavallaan helpompaa, voi kyttäillä pensasaidan tai vaikka ikkunan takana omakotialueella tai ovenraossa rappukäytävässä.

Meillä välimatkat on sen verran pidemmät, ettei auta kuin hidastaa riittävästi ohi ajaessa.

Toinen varsin perinteinen ja toimiva tapa tiedonsiirtoon on juoruilu, mutta useimmissa tapauksissa on kätevintä ihan vain mennä kylään tai vaikka soittaa ja ­kysyä.

On muuten tutkitusti kaikista vaihtoehdoista nopein tapa, lisäksi helpottaa elämää ja oikoo huomattavissa määrin väärinkäsityksiä.

Mutta totta on myös se, ettei kaikkien luokse voi (lue: kehtaa) mennä kylään, jos ei vaikka edes tunneta. Joskus kun täälläkin mäellä näin keväisin näkee kauas, on hauska arvailla, kuka tuota meidän talon edessä hidastavaa autoa ajaa ja mitäköhän hän haluaisi meiltä kysyä? Samalla lailla siis molempia kiinnostaa.

Kun muutimme tänne ja ensimmäinen paljas kevät koitti, Tuukka seisoi usein ikkunassa ja pohdiskeli kovasti mikä ohiajava traktori on kenenkin naapurin isännistä.

Kun eräs hienonpuoleinen traktori kerran körötteli ohitse, Tuukka ei enää voinut hillitä uteliaisuuttaan vaan juoksi hakemaan kiikarit, niillä näkisi varmasti, kuka siellä kyydissä istuu.

Aikansa tsuumailtuaan hän luovutti: Meillä on liian vanha talo naapurikiikarointiin. Vanhanaikaisten ikkunalasien läpi on mahdotonta kiikaroida mitään, ei tarkennu kuva kuulkaas millään!

Käskin mennä pihalle kiikaroimaan. Se nyt ei tietenkään ollut mikään vaihtoehto, jokuhan olisi vielä saattanut nähdä hänet siellä pihalla, kun ei ollut vielä edes lehtiäkään puussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit