Maaseudun Tulevaisuus
Kantri

Pusutunneli, elokuun kuutamot ja 50 vuoden rakkaustarina – nämä tanssilavakokemukset eivät unohdu!

Kantri 16.11.2016

Kantrin lukijat muistelevat nuoruuden kokemuksiaan tanssilavoilta.


Jyrki Johannes Tervo
Tanssin huumaa on ihana muistella vielä kiikkustuolissakin, lukijat kertovat.

Vakka-Suomi 1960-luku. Kesäillan hämärä kutkuttelee mielikuvitusta, saunan tuoksu viipyy vielä iholla. Linja-autossa on tiivis tunnelma ja odotus. Musiikki kuuluu jo portille, lippujonossa on tunkua. Kotona on jo peilailtu, mutta pitäähän sitä vielä tarkistella.

Valssin sävelet kaikuvat jo, pitää hakea istumapaikka. Ujous iskee ja kauhukin, kun tajuan poikien lähestyvän kuin muuri ja tyttöjen tungeksivan vastaan. Istumme tyttökaverin kanssa tiiviisti penkillä, emme halua tyrkylle.

Sitten tulee se hetki, jota olen odottanut: Olavi Virta laulaa Sinitaivas-tangon. Saan tuskin hengitetyksi, mitään niin ihanaa en ole kuullut ikinä.

Sitten seuraa jotain argentiinalaista, mutta kauhukseni se katkeaa laulajan tärisevään ääneen ja olemukseen: hänet talutetaan pois. Miksi juuri nyt, kun kerrankin kuulisin sen ihanan äänen, harmi ja sääli vuorottelevat mielessäni.

Suoja-asemista huolimatta pääsimme tanssimaankin, jännitti, mutta selvisin siitä hengissä.

Paluumatka oli hiukan haikea, joku valitti takapenkillä turhautumistaan, kun ei ollut päässyt tanssimaan. Pimenevä ilta oli armollinen kaikille mielentiloille.

Kotona uni antoi odottaa, oli monenlaista mietettä mielessä…

Virran lumoissa

Kun kiharatukkainen poika punakenkäisen tytön kohtasi

Oi niitä ihania aikoja. Olin viikkoa vaille 17, kun sain luvan mennä läheiselle lavalle tansseihin. Tämä tapahtui kauan, kauan sitten 1960-luvulla Etelä-Suomessa.

Sinne mentiin linja-autolla ja jos ei siihen mahtunut, niin liftattiin. Eräs kaverini varoitti meitä, hän oli liftannut saksan opettajansa kyytiin. Aina katsoimme, että oli tuttuja poikia. Takaisinkin pääsi kaverin tai linja-auton kyydissä. Monet tytöt tulivat siellä tutuiksi.

Oli eräs Katri-niminen tyttö, joka vei minua niin lujaa valssia, että maailma pyöri vielä kauan jälkeenpäin. Orkesterit olivat sen ajan suosikkeja ja pojat pukeutuivat fiksusti.

Alkoholia ei taidettu käyttää paljon yhtään, eikä ollut rahaakaan siihen.

Siihen lavaan liittyy vielä erikoinen muisto. Kerran sinne oli rakennettu niin sanottu pusutunneli, jonka läpi tanssittiin. En muista tapahtuiko siellä mitään, mutta siitä on aina mukava kiusoitella miestäni.

No kerran lähdimme kaksi poikaa ja kaksi tyttöä 30 kilometrin päähän pyörillä rantatietä pitkin toiselle lavalle. Emme menneet sisälle ja takaisin oli kiva pyöräillä kesäiltana.

Kerran sitten lähdimme lavatansseihin toiseen pitäjään. Linja-autolla mentiin ja tyttökaverin poikaystävän kyydissä pääsin takaisin.

Sieltä se kohtalo löytyi. Nuori vaalea kiharatukkainen poika oli nähnyt punakenkäisen tytön ja siitä tämä alkoi. Se tanssilava on vieläkin virkeässä toiminnassa. Siitä kohtaamisesta on vierähtänyt yli 50 vuotta ja kolme ihanaa tytärtä on syntynyt.

Tupuna

Nuoruuden kesinä ei satanut koskaan

Minun tanssimuistoni ovat vuosilta 1948–1952. Ehkä mieleenpainuvin niistä on aivan ensimmäisiltä reissuilta.

Menimme tyttökaverini kanssa naapuripitäjään tansseihin. Matkaa oli noin 10–12 kilometriä. Kummallakaan ei vielä silloin ollut polkupyörää, joten lähdimme kävellen matkaan. Autoja ei maaseudulla silloin paljon ollut.

Yksi pirssi oli menossa samaan suuntaan. Koska meillä oli rahaa vähän ja pääsylippuun rahat piti säästää, menimme pirssillä niin pitkälle, kun rahamme riittivät, kävelymatkaa jäi vielä 2,3 kilometriä.

Pois pääsimme poikien pyörän tarakalla. Myöhemmin saimme polkupyörät, kesällä oli hauska ajella lavoille.

Muistissa ei ole yhtään sadekeliä. Eihän lapsuuden ja nuoruuden kesinä satanut koskaan. Ihanat elokuun kuutamot ovat kyllä muistissa.

Juhannuksena oli aina järjestetty linja-auto kyytejä, joilla pääsimme isoille juhannusjuhlille. Talvella kuljimme junallakin naapurikyliin. Seuratalo oli lähellä, siellä oli yleensä viikonloppuisin tanssit tai ohjelmalliset iltamat, joissa oli tanssia tunnista puoleentoista.

Kaikesta oli pulaa. Kesät tanssimme tennareissa, jotka ensin pesimme ja sen jälkeen ne valkaistiin liitujauholla. Kuivumisen jälkeen ne olivat kuin uudet, hohtivat valkoisina.

Kaikesta huolimatta olimme iloisia ja tyytyväisiä. On hauska keinutuolissa muistella nuoruutta!

Liisa 85 v

Lue lisää tanssilavamuistoja 16.11. ilmestyneestä marraskuun Kantrista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit