Kantri

Riskiretken veneilijöillä on takanaan 594 kilometriä järviä, koskia, puroja ja ojia: "Sisämaahan niin pitkälle kuin vettä riittää"

Kantri

Riskiretken veneilijöillä on takanaan 594 kilometriä järviä, koskia, puroja ja ojia: "Sisämaahan niin pitkälle kuin vettä riittää"

Kantri 30.05.2017

Christian Rönnbacka ja Lars Candolin päättivät kokeilla, kuinka pitkälle sisä­maahan he voivat päästä veneellä Tammisaaresta.

Parin hevosvoiman Yamaha-perämoottori puskee venettä jäiden sekaan. Lopulta paksu jääpeite ei enää anna periksi. Vuoden ensimmäinen etappi tyssää alkuunsa. Olemme Alajärven Huhtikankaalla. Vieressä virtaa Levijoki.

”Pääsimme vain kilometrin. Tämä ei ole epäonnistuminen, vaan Force Majeure. Päästiinpähän ajamaan vähän jäänmurtajallakin”, rikoskirjailijana parhaiten tunnettu Christian Rönnbacka toteaa.

Riskiretki on kulkenut tänne Etelä-Pohjanmaan laitamille 594 kilometrin matkan. Reitti on kulkenut pitkin järviä, jokia, koskia, puroja ja ties mitä rämeisiä paskaojia pitkin.

Välillä venettä on vedetty käsin kilometrikaupalla vetokärryllä.

Hämeenlinnan jälkeen ylitimme rajan, josta ei ollut paluuta.

Riskiretki sai alkusysäyksen vuonna 2010, kun Tammisaaren edustalla kalastamassa ollut Lars Candolin löysi saaren kaislikosta huonokuntoisen lasikuituveneen. Pienestä tarrasta selvisi, että Särki-merkkinen on valmistettu vuonna 1974.

Candolin ilmoitti löydöstään löytötavaratoimistoon. Kului kuukausia, kunnes poliisi otti yhteyttä ja kysyi, että haluaako Candolin pitää veneen.

”Vastasin pitkin hampain, että kyllä. Ajattelin, että tosimies ei käytä traileria, joten laitoin veneeseen moottorin ja ajoin sen kotiin Lohjalle Mustionjokea pitkin. Perillä päätin, että kunnon venemies menee Hämeenlinnaan asti”, Candolin muistelee nyt.

Matkalla on historiallinen tausta. Historiasta kiinnostunut Candolin oli omasta mielestään selvittänyt Ruotsin kuninkaan määräämän ja Birger Jaarlin johtaman toisen ristiretken reitin Hämeeseen.

Hän halusi kokeilla, pystyisikö hän kulkemaan saman reitin veneellä.

Reissukumppaniksi hän houkutteli silloisen työkaverinsa Christian Rönnbackan.

”Lars kysyi töissä, että lähtisinkö viikonloppuna veneilemään. Otetaan pari kaljaa ja veneillään Karkkilaan. Meni pitkään ennen kuin tajusin, että takana oli salakavala juoni”, Rönnbacka nauraa.

”Hänellä ei ollut aikomuksenakaan pysähtyä Karkkilaan, vaan päämääränä oli löytää toisen ristiretken reitti. Parinkymmenen kilometrin matkaan Karkkilaan meni yli kymmenen tuntia.”

Riskiretkeksi nimetystä reissusta tuli tyystin toisenlainen kuin piti.

”Visio oli, että veneillään, juodaan kaljaa ja grillataan makkaraa. Tämä on ollut fyysisesti ja henkisesti odotettua rankempi koitos. Hämeenlinnan jälkeen ylitimme rajan, josta ei ollut paluuta. Kumpikaan ei enää kehtaa jättää kesken,” Candolin naurahtaa.

Retkeä ei hennottukaan lopettaa Hämeenlinnaan, vaan kaksikko päätti mennä niin pitkälle kuin vettä riittää. Samalla he halusivat yhdistää kaksi historiallista reittiä: Toisen ristiretken reitin ja Tervareitin.

Niitä ei tiettävästi ole kukaan aiemmin yhdistänyt.

”Päätimme jättää eskimo- ja kanoottiretket helsinkiläisille arkkitehdin näköisille miehille. Me menemme moottorilla, kun sellainen on keksitty”, Candolin sanoo.

Rönnbacka toteaa, että luovuttaminen on ollut lähellä vain kerran.

”Ennen Topenoa valitsimme väärän reitin. Joki oli kasvanut umpeen ja vettä oli nilkkoihin asti. Lopulta vene oli puoli metriä ilmassa pajukossa. Kiskoimme sitä kymmenen senttiä kerralla eteenpäin. Silloin meinasin ottaa perämoottorin kainaloon ja lähteä kävelemään.”

Alajärven Levijoki, huhtikuun loppu 2017. Reitillä ei päästy kuin kilometri eteenpäin jäiden vuoksi.

Kaksikko on kustantanut Riskiretken omasta pussista. Sponsoreita ei ole.

Molemmat ovat perheellisiä miehiä. Aikataulullisista syistä retki on tehty perioideissa. Matka jatkuu siitä kohtaa, mihin se on edellisellä kerralla päättynyt.

”Tämähän on ihan hullua touhua. Ajattelen siten, että nämä päivät ovat kuin kullankaivuuta. Näitä ei lasketa elonpäiviksi. Nämä ovat kuin panisi rahaa pankkiin”, Rönnbacka tunnelmoi.

”Kerran meloimme yöllä tyynesti virtaavaa jokea pitkin. Oli täysin hiljaista ja tuli lepakkoparvi. Lepakot lensivät kainalon alta meloessa. Sen muistaa koko ikänsä.”

Riskiretki on kulkenut paikoissa, joissa ei ole totuttu veneilijöihin.

Välillä matkaa on taitettu öisin, otsalampun valossa, jotta mökkiläiset eivät järkyttyisi ojissa liikkuvista veneilijöistä.

Ikimuistoisia kohtaamisia on paljon.

”Vanha isäntä tuli silkkitakissaan rantaan ja kysyi, voiko auttaa, kun näki meidät aamukuudelta kiskomassa venettä kivien välistä kainaloitamme myöden joessa. Hän oli niin hämillään, että oli hypätä reinot jalassa veteen.”

Ähtärinjärven rannalla retkikuntaa oli vastassa kaksi torvensoittajaa.

He esittivät tervetuliaisfanfaarin. Aina vastaanotto ei ole ollut yhtä riemuisa.

”Eräs loppilainen mies juoksi rannalle ja huusi, että täällä on kalastus kielletty. Kun sanoimme, että emme kalasta, hän sanoi että moottoriveneellä ajokin on kielletty. Matalassa ja kivisessä joessa ei edes voinut käyttää moottoria, mutta katsoimme parhaaksi lopettaa dialogin ja häipyä paikalta.”

”Yhdessä kohtaa tulvat tekivät meille tepposen. Meillä meni kolminkertaiseksi kasvaneella järvellä navigointi pahasti pieleen, ja etsittiin järvestä lähtevää jokea. Auto pysähtyi viereiselle tielle, ja isäntä huusi, että mitä te teette meidän perunapellolla.”

”Vastasimme, että me veneillään”, Rönnbacka ja Candolin kertaavat kokemuksiaan myhäillen.

Moottorisaha laulaa Ähtärin Latojoessa heinäkuussa 2016.

Vakavia havereita ei ole sattunut. Nestehukalta, auringonpistoksilta ja mustelmilta ei kuitenkaan ole vältytty. Haastavissa olosuhteissa veneily on repinyt välillä hermoja, mutta riitoja ei kaksikko ole saanut aikaiseksi.

”Kun pisimmillään ollaan oltu 36 tuntia putkeen pienessä veneessä, ei tarvitse sanoa kovin poikkipuolista, kun homma on siinä”, Candolin toteaa.

”Läppä lentää hyvin noin vuorokauden, mutta sen jälkeen on parempi puhua vain tekniset ja pakolliset asiat. Meillä on stressitilanteen varalle konsti. Tarpeen tullen taskusta kaivetaan esille keskisormi. Tilanne laukeaa sitä näyttämällä”, Rönnbacka peesaa.

Parivaljakko on käyttänyt apunaan karttapalveluja, satelliitti- ja ilmakuvia. Työnjako on selkeä: Candolin navigoi ja ohjaa venettä, Rönnbacka tähystää keulassa ja toimii tarvittaessa moottorisahaajana.

”Jos puu on veden yläpuolella, se sahataan. Pinnan alla oleva puu ylitetään siten, että juuri ennen osumista edessä oleva hyppää ylös ja heti sen jälkeen moottori nostetaan ylös”, Candolin selvittää.

”Sitten keulamies hyppää rungon päälle pitämään venettä paikoillaan, kunnes toinen pääsee kaveriksi. Vene nostetaan ulkopuolella seisten puun yli ja hypätään kyytiin.”

Riskiretkeläiset ovat saaneet kurkistaa reissullaan toisenlaiseen Suomeen.

”Minua viehättää tässä se, että voin pullauttaa veneen veteen takapihalta ja lähteä seikkailemaan. Ei tarvitse mennä jonottamaan Kilimanjaron vuorelle”, sanoo Rönnbacka.

”Ehkä tämä on viimeinen suuri seikkailu, mikä on ollut tekemättä täällä Suomessa. Päheintä on ollut vetää paikoissa, joita moni on pitänyt mahdottomina. Niissä jokainen metri on maksanut paljon.”

”Olemme joutuneet lujille sekä psyykkisesti ja fyysisesti. Se on opettanut itsestä paljon. Ihmisen kestävyys on kuitenkin aika rajaton, kun ei ole vaihtoehtoja”, kaksikko kuvailee urakkaansa.

Riskiretkeä on jäljellä noin parisataa kilometriä. Unohtumaton retki päättyy heinäkuussa Pietarsaareen. Sitä ylemmäs ei vesireittejä pääse.

Kokematta ovat vielä Rönnbackan synnyinpitäjän Ähtävänjoen maisemat ja lapsuuden kalavedet.

Loppusuoran häämöttäessä olo on helpottunut. Reissun päättymistä juhlitaan joukolla.

”Pietarsaaren torilla tavataan”, kuuluvat terveiset.

Herraskosken kanavassa, Virrat, 12.9.2015
Herraskosken kanavassa, Virrat, 12.9.2015
Siltarusko, Sääksmäen silta 5.6. 2014
Siltarusko, Sääksmäen silta 5.6. 2014
Ukkospilviä karkuun Ruovedellä 6.6.2014.
Ukkospilviä karkuun Ruovedellä 6.6.2014.

Aiheeseen liittyvät artikkelit