Koneet & autot

Seat Ibiza valittiin Vuoden autoksi

Koneet & autot 13.12.2017

Voittaja pesi kilpailijansa rahalle saatavalla vastineella.


Jarmo Palokallio
Vuoden autoksi Suomessa valittiin Seat ibiza, joka autotoimittajien mukaan antaa parhaan vastineen rahoille.

Vuoden Auto Suomessa 2018 -palkinnosta kilpaili tänä vuonna peräti 39 uutuusmallia. Auto- ja liikennetoimittajat nostivat niistä parhaaksi Seat Ibizan.

Vuoden auton valinta voi kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Tänä vuonna tarjolla oli lähes 40 kiinnostavaa ja keskenään hyvin erilaista ehdokasta, joista Auto- ja liikennetoimittajat äänestivät kuusi finalistia.Uutuusautot edustivat hyvin erilaisia autoluokkia. Silti noin puolet uutuuksista lukeutui katumaastureiden luokkaan. Täyssähköautoja on mukana vain yksi.

Perusteellisen tutustumisen jälkeen jatkoon äänestettiin aakkosjärjestyksessä Kia Stinger, Opel Insignia, Seat ibiza, Škoda Kodiaq, Volkswagen T-Roc ja Volvo XC60.

Kilpailu osoittautui hyvin tasaväkiseksi, sillä kokonaan ilman ääniä jäi ainoastaan kaksi uutuusmallia. Merkillepantavaa on myös se, että nyt valitut kuusi finalistia ovat luonteeltaan varsin erityyppisiä. Mukana on niin näppäriä, muhkeita, järkeviä kuin elämyksellisempiäkin autoja.

Auton uutuusarvon ohella Vuoden Auto Suomessa -äänestyksen tärkeimpänä valintaperusteena oli rahalle saatava vastine. Lisäksi arvioitiin auton muita ominaisuuksia kuten ajettavuutta, mukavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä. Myös muotoilua painotetaan arvioinneissa.

Noiden ominaisuuksien osalta jokaisella äänioikeutetulla oli omat painotuksensa.

Tällä kertaa voittajaksi nousi Seat Ibiza. Se vakuutti etenkin rahalle saatavalla vastineella. Maahantuoja iloitsi, että voittajaksi valikoitui auto, johon usealla suomalaisella on varaa.

Seat Ibiza sai äänestäjiltä myös selvästi eniten ykkössijoja. Peräti 17 tuomariston jäsentä asetti Seatin omassa äänestyksessään voittajaksi, kun muiden ensimmäiset sijat jakautuivat järjestyksessä Škoda 13, Kia 9, Volvo 7, Opel 5 ja Volkswagen 5.

Voittaja selvisi Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa. Muut palkintosijat menivät Škoda Kodiaqille ja Volvo XC60:lle.

Maailmalla vastaavilla äänestyksillä on vuosikymmeniä pitkät perinteet. Suomessa tämä oli vasta neljäs kerta.

Viime vuonna voiton vei Volvo S90/V90 ja sitä edellisellä kerralla Opel Astra. Etenkin Opel käytti menestyksen taitavasti hyväkseen ja kasvatti myyntiään. Myös Volvon 90-sarja on myynyt hyvin.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi avauspuheessaan, että liikenne on historiallisessa murroksessa. Hän nosti esiin digitalisaation, automatisaation ja sähköistymisen. Tavoitteena on päästöjen vähentäminen, mihin jokainen voi vaikuttaa.

Vuosisadan liikennetekona palkittiin heijastin. Jalankulkijaheijastin on suomalainen keksintö 1940–50 -lukujen taitteesta. Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti. Palkinnon otti vastaan hänen poikansa Taisto.

Aiheeseen liittyvät artikkelit