Koneet & autot

Koneviesti: Lisää valoa pimeään – apukaukovalojen asennus

Koneet & autot 26.12.2017

Suomessa pimeää piisaa. Vakioratkaisu auton valojen parantamiseksi on ollut lisäkaukovalojen käyttö. Ennen sellaisten asennus oli kohtuullisen helppoa. Nykyisin autoissa yleistynyt CAN-väylään perustuva sähköjärjestelmä on kuitenkin monimutkaistanut toteutusta, järjestelmään ei ole helppo liittää ulkopuolisia laitteita.


Tommi Hakala
Synkässä suomalaisessa syyssäässä kaikki valo on tarpeen. Lisäkaukovalot parantavat liikenneturvallisuutta – ne lisäävät näkymäaluetta ja antavat kuljettajalle lisää reaktioaikaa. Koneviesti kokeili, millainen projekti on asentaa apukaukovalot nykyaikaiseen CAN-väyläohjattuun autoon.

CAN-väylien tulon myötä on autoihin ja työkoneisiin tullut erilaisia automaattisia vianhakujärjestelmiä. Ne tarkkailevat eri järjestelmien toimintaa ja hälyttävät, jos johonkin laitteeseen tulee vikaa. Valojen polttimoiden toiminta on yksi seurattavista asioista. Järjestelmä päättelee sähkölaitteiden aiheuttaman kuormituksen perusteella, onko polttimoita palanut, tai pahimmillaan johdin/liitin vaurioitunut ja aiheuttanut oikosulun. Sinänsä mainiossa järjestelmässä on se ongelma, että erilaisten apulaitteiden, kuten lisävalojen ja etenkin perävaunujen valojärjestelmien kuormitus saattaa aiheuttaa aiheettomia hälytyksiä.

Tästä johtuen erilaisten lisälaitteiden asennus kannattaa useimmiten antaa suosiolla merkkiliikkeen tehtäväksi, heillä on myös vastuu asennuksen oikein tehdystä toteutuksesta. Eivätkä asennuksen mahdollisesti aiheuttamat ongelmat vaikuta auton takuuseen, tai vaikkapa tulipalon sattuessa vakuutuskorvaukseen. Joissakin autoissa myös on valmiina apukaukovalojen herätevirran liittimet.

Halusimme kuitenkin kokeilla, kuinka nykyaikaiseen autoon onnistuu apukaukovalojen omatoiminen asennus. Projektina oli 2016-vuosimallin VW Amarok, jossa on Bi-Xenon-valot ja päivävaloautomatiikka. Apukaukovaloiksi valikoituivat led-tekniikkaan perustuvat C-Bright 36 W Challenger -valopalkit (105 euroa/kpl, Centtilä-verkkokauppa). Niiden referenssiluku on 25, jolloin kahden apukaukovalon ja alkuperäisten kaukovalojen yhteenlasketuksi luvuksi muodostui lainsäädännön sallima maksimi 100.

Palkkimallisten led-valaisinten matala muoto oli myös yksi valinnan peruste, sillä valaisimet saatiin sopimaan sievästi auton puskurin yläpuolelle. Valaisimille rakennettiin teräslattaraudasta kiinnike, joka kiinnitettiin kahdella ruuvilla puskuriin, rekisterikilven taakse. Jotta painavat valaisimet eivät ajossa värisisi, asennettiin kaksi tukitankoa taaksepäin. Tukitangoille löytyi jämerät kiinnityspaikat jäähdyttäjän edessä olevista tukiputkista. Valaisinten poisto kesäajaksi on muutaman minuutin työ.

Koneviestin koko juttu

Aiheeseen liittyvät artikkelit