Koneet & autot

Volkswagenin loppukiri ei riittänyt, Toyota pysyi myydyimpänä

Koneet & autot 15.01.2018

Romutuspalkkio kiihdyttää autokauppaa tänä vuonna.


Jarmo Palokallio
Mercedes-Benz kuului viime vuoden voittajiin. Merkin myynti kasvoi lähes 11 prosenttia.

Toyota piti autokaupan ykkössijan viime vuonna. Volkswagenin kova kiri varmisti kakkossijan. Kärkikymmenikön kovin nousija oli mitalisijaa kärkkynyt Volvo. Myös Mercedes myi hyvin.

Top20-listalla asemiaan paranteli Dacia. Kovia pudotuksiakin nähtiin. Hondan myynti sakkasi puoleen aiemmasta ja takapakkia tuli myös Citroënilla, Mitsubishilla ja Subarulla.

Myydyimmät henkilöautomallit olivat Skoda Octavia, Nissan Qashqai ja Volkswagen Golf.

Pakettiautojen puolella ykkössijasta kisasivat Volkswagen ja Ford. Kovin nousija oli kolmossijan napannut Toyota. Eniten periksi markkinaosuuskisassa antoi Citroën.

Tälle vuodelle autokaupan näkymät ovat aiempaa lupaavammat. Talouden näkymät ovat hyvät ja vähäpäästöisten autojen kauppaa piristää tänään tiistaina käynnistyvä romutuspalkkiokampanja.

Autoalan ennusteryhmä arvioi ensirekisteröintien määrän kipuavan noin 126 000 henkilöautoon. Se tarkoittaisi 6 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna.

Myös paketti- ja kuorma-autokauppa käy vauhdilla. Siihen liittyy talouskasvun lisäksi yritysten tarve uusia kalustoaan. Uusia pakettiautoja on arvioitu ensirekisteröitävän 16 000 kappaletta, eli noin 3 prosenttia aiempaa enemmän.

Aiheeseen liittyvät artikkelit