
Varaudu: täältä tulee Kesäkissa-traktori!
MTK:n maaseutunuorten ja Valtran yhteistyön myötä syntyi räväkän pinkki Kesäkissa-traktori. Se kuvastaa maaseutunuorten intohimon teemavuotta ja yrittämisen iloa.Valtran ja maaseutunuorten kampanjatraktori osoittaa, että traktoriin voidaan lisätä lähes mitä tahansa lisävarusteita. Rajoina traktorin räätälöinnille ovat kuitenkin lainsäädäntö ja tekninen toiminnallisuus.
”Traktori on herättänyt täällä tehtaalla tosi paljon kiinnostusta. Naiset ovat heti, että ’wau!’ Miehet ensin pohtivat, että onpa tyttömäinen. Mutta sitten väri alkaa selvästi kiehtoa heitäkin”, kertoo Valtran Unlimited studiolta Petri Loukiala.
Huolella varustellusta traktorista on markkinoinnillisesti hyötyä paitsi maaseutunuorille myös Valtralle. Yritys on ryhtynyt ensimmäisenä traktorinvalmistajan räätälöimään tehdasvalmisteisia koneita vielä lisää siitä, mitä tuotantolinjalla pystytään tekemään.
Maaseutunuorten lähettiläät liikkuvat traktorilla kesän aikana oman maakuntansa tapahtumissa.
Traktori on heti tien päälle lähdettyään kaupan, mutta ostajan täytyy sitoutua kotiuttamaan menopeli vasta kiertueen jälkeen.
Virallisesti Kesäkissa julkistetaan suuren yleisön edessä Oripään Okra-näyttelyssä 4.7.
Kesäkissan kiertuereittiä voi seurata maaseutunuorten sivulla. Ole siis varovainen: parin viikon päästä se voi tulla vastaan!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


