Maaseudun Tulevaisuus
Maaseutu

Vuolenkoskella eletään täysillä

Maaseutu 31.08.2014

”Kylä, joka elää täysillä!” julistetaan Vuolenkosken nettisivuilla. Se pitänee paikkansa, sillä maalaiskylä on juuri valittu Vuoden Kyläksi.


Jaana Kankaanpää
Vuolenkoski, vuoden kylä 2014, Pauli Pethman (vas) ja Eero Paronen

Kymijoen rannalla sijaitsevan Vuolenkosken maalaiskylän asukkaat ovat onnellisia ja yhteishenki kukkii. Talikkoon tartutaan herkästi ja naapuria autetaan aina.

Mitenkään eristyksissä Vuolenkoskella ei kuitenkaan elellä, sillä yhteydet lähikaupunkeihin Lahteen, Heinolaan ja Kouvolaan, ovat hyvät.

Tapahtumia ja talkoita

Vuolenkoski on valittu jo kolmesti Vuoden kymenlaaksolaiseksi kyläksi. Tänään kylä palkittiin valtakunnallisena Vuoden Kylänä 2014. Valinta julkistettiin paikallistoiminnan valtakunnallisessa Lokaali-tapahtumassa Hankasalmella.

Mainintoja Vuolenkosken voimatahtoisuudesta löytyy jo myöhäiskeskiajalta.

Samalla talkoohengellä jatketaan yhä. Esimerkkejä asukkaiden yhteisistä puhteista ovat kolmen kilometrin pituinen, valaistu kevytväylä, kolmentuhannen kävijän kesätapahtuma Veteraanitraktorien vetokisat ja kuudentoista hengen ylläpitämät verkkosivut http://vuolenkoski.fi

Kylätapahtumia järjestetään vuosittain kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi on muuta vilkasta seura- ja harrastustoimintaa.

Vuolenkoskella toimii myös Suomen ensimmäinen kyläläisten itsensä omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö, Omakylä Vuolenkoski Oy. Yhtiön hallinnoima kaava-alue tarjoaa poikkeuksellisen tavan asua maaseudulla asemakaava-alueen ja kunnallistekniikan puitteissa.

Yrittäjiä joka lähtöön

Vuolenkoskella majailee osaajia joka lähtöön. Liki viidensadan asukkaan kylässä uurastaa 70 yrittäjää. Uusia kyläläisiä syntyi viime vuonna kymmenkunta.

Uudet asukkaat ja mökkiläiset otetaan avosylin vastaan. Siivittääkseen positiivista muuttoliikettä kylätoimikunta perusti tonttipankin. Vuosituhannen vaihteesta asti Vuolenkoskelle onkin muuttanut yhdestä kahteen lapsiperhettä joka vuosi.

”Tervetuloa meille, Saatat jäädä näille teille!” kuuluu toinen kyläläisten viljelemä iskulause.

Aiheeseen liittyvät artikkelit