Aikainen syksy saattaa yllättää sadonkorjuun – mansikoita odotellaan edelleen
Vilu viljan kasvattaa, mutta myöhässä oleva kasvukausi voi päättyä huonosti, jos syksy tulee aikaisin.Viileän sään ansiosta vilja- ja öljykasvustot ovat reheviä. Kolikon kääntöpuoli on, että lämpösummaa kertyy hitaasti, kertoo johtava asiantuntija Sari Peltonen Pro Agria Keskusten Liitosta.
Huolta lisää se, että kylvöille päästiin parisen viikkoa tavanomaista myöhemmin.
Jos syksy tulee aikaisin, sato ei ehkä ehdi valmistua ajoissa.
"Nyt on aika tehdä havaintoja kasvustoista sillä mielellä, ettei turhaan viivästytä sadon kehitystä", Peltonen sanoo.
"Viljojen tautien päätorjunta-aika on käsillä. Ne on tehtävä niin, että vaikutukset kantavat loppukasvukauteen."
Vaikka eletään heinäkuun alkua, jo nyt kannattaa arvioida sitä, miten lohkoja vapautuu syyskylvöille.
"Elokuussa tuskin kauheasti vielä puidaan."
Öljykasvit aloittelevat eteläisessä Suomessa kukintaansa.
Peltonen kertoo, että paikoin on jouduttu torjumaan kuoriaisia.
Lisäksi on varauduttava pahkahomeeseen, koska on ollut kosteaa.
Säilörehun korjuu etenee, mutta satoa kertyy vähemmän kuin mitä ensimmäisestä korjuusta on totuttu saamaan, Peltonen arvioi.
"Toisen sadon kasvuun lähtö on hyvä varmistaa lannoituksella."
Nurmien kasvulle viileä ja kostea sää on eduksi. "Saisi kyllä olla hieman lämpimämpää."
Eteläisessä Suomessa on aloiteltu kuivaheinän korjuuta.
Viileästä keväästä ja alkukesästä johtuen avomaalta korjataan laadukkaita mutta tavallista pienempiä kasviksia, kertoo johtava asiantuntija Terhi Taulavuori ProAgria Keskusten Liitosta.
Mansikkamarkkinoilla ei ole odotettavissa rysäystä, koska kasvustot ovat kehittyneet eri puolilla maata eri tahtiin. Siksi satoa saadaan useampi viikko.
Esimerkiksi Pohjois-Savossa kukinta on vasta alkamassa, Taulavuori kertoo.
Hän kannustaa nauttimaan kotimaisista mansikoista aina, kun niitä tulee vastaan ja kiinnittämään huomiota ennemminkin laatuun kuin hintaan.
Mansikan huippusadolle on Taulavuoren mukaan edellytyksiä. Vadelmakin on kukkinut runsaasti, joten toistaiseksi näyttää hyvältä
Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon mansikkaa ja vadelmaa loppujen lopuksi saadaan poimittua.
"Molemmat marjat reagoivat nopeasti säävaihteluihin."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

