Maatalous

Puinnit ovat pahasti kesken myös Ruotsissa – satoa päätyy paljon rehuksi

Maatalous 18.10.2017

Koskemattomia peltoja on etelän Skoonessa asti, eniten kuitenkin Tukholman pohjoispuolella. Lantmännenin johtaja lupaa hyvää hintaa laatukaurasta.


Pekka Fali
Syksy on ollut vaikea Pohjanlahden molemmin puolin. Kuvassa puimatonta kauraa Limingassa maanantaina.

Myöhäiset lajikkeet ja kasvit ovat kärsineet Ruotsissa, missä merkittävä osa viljoista on edelleen puimatta. Eniten puimatonta on Keski- ja Pohjois-Ruotsissa, mutta koskemattomia peltoja on myös Skoonessa ja isojen järvien ympäristössä.

Ruotsalaisen ATL-verkkolehden mukaan viljaa jää peltoon paljon Tukholman pohjoispuolella sateiden ja kolean kesän takia. Osa viljoista ei ehdi valmistua.

Johtaja Johannes Åkerblom Lantmänneniltä vertaa tilannetta vuosiin 2001 ja 2006. Hän arvelee, että ainakin viisi prosenttia Tukholman länsipuolella sijaitsevan Taalainmaan viljoista jää korjaamatta.

Lantmännen avasi hiljan uuden viljan vastaanottopisteen ja kuivaamon Uumajassa. Se on seisonut lähes tyhjän panttina, kun puinnit eivät ole kunnolla päässeet alkuun, Åkerblom kertoo verkkolehden haastattelussa maanantaina.

Jyväsadon lisäksi menetyksiä tulee arvokkaasta oljesta, hän toteaa.

Myös sadon laatu on kärsinyt, ja elintarvikkeeksi aiottua vehnää ja kauraa päätyy rehuksi. Vehnän sakoluvut ovat matalia. Kaurassa ongelmia on värissä ja tummuneissa jyvissä, ei niinkään doneissa.

"Valtavan suuri osa kauroista ei täytä vientikauran vaatimuksia, sillä ostajat haluavat kullankeltaista kauraa."

Kenellä on laadukasta elintarvikekauraa varastossa, hän saa siitä hyvän hinnan, johtaja lupaa.

Lue koko juttu täältä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit