Maatalous

Reuters: Brasilian siipikarjatiloilla teetetään pakkotyötä epäinhimillisissä oloissa

Maatalous 01.12.2017

Ihmisoikeusjärjestö arvioi, että maassa on pakkotyössä yli 160 000 ihmistä.


Kuva IATP:n raportista
Kuva IATP:n raportista: nautatilan työntekijää on poltettu kuumalla raudalla.

Tuhannet ihmiset raatavat pakkotyössä Brasilian siipikarja- ja muilla lihatiloilla, uutistoimisto Reuters kertoo.

Amerikkalaisen IATP-tutkimuslaitoksen (Institute for Agriculture and Trade Policy) mukaan monet joutuvat tekemään jopa 20-tuntisia päiviä.

Brasilia on maailman suurin siipikarjanlihan viejä. Laitoksen raportti nostaakin esiin erityisesti broileritilat.

Lintujen kiinniottajat työskentelevät usein noin kymmenen hengen tiimeissä. Tiimi voi tehdä 20-tuntista päivää ja ottaa sen aikana kiinni yli 50 000 lintua. Työ on raskasta, likaista ja vaarallistakin, sillä työntekijät joutuvat lintujen nokkien ja kynsien armoille.

Brasilian laki määrittelee pakkotyön nykyajan orjuudeksi. Pakkotyölle tyypillistä on esimerkiksi työntekijöiden sitominen velkasuhteella, epäinhimilliset työolot sekä pitkät, terveyttä uhkaavat työpäivät.

Lukuisat liha-alan yritykset allekirjoittivat jo vuonna 2007 sopimuksen pakkotyön hävittämiseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Walk Free Foundation arvioi, että sopimuksista huolimatta Brasiliassa on edelleen pakkotyössä yli 160 000 ihmistä.

Brasilia joutui keväällä valtavan lihaskandaalin keskiöön, kun alalla alettiin tutkia laajaa lahjontaa. Viranomaisia ja poliitikkoja oli voideltu, jotta nämä eivät puuttuisi pilaantuneen ja salmonellaa sisältävän lihan vientiin.

Reuters:Brazil's 'chicken catchers' are victims of forced labor: report

Aiheeseen liittyvät artikkelit