Maatalous

EU-tilastot: Hollannin maanviljely kannattavinta EU:ssa – Suomi laahaa perässä

Maatalous 07.02.2018 Bryssel

Eurostatin mukaan suomalaistilat asettuvat kannattavuudessa keskiarvon alapuolelle.


Jaana Kankaanpää
Maanviljelyn kannattavuutta on mitattu EU:ssa vuodesta 2005 lähtien.

Maanviljely oli viime vuonna kannattavinta Hollannissa. Hollantilaiset maanviljelijät ansaitsivat keskimäärin noin 57 000 euroa vuonna 2017, mikä on lähes neljä kertaa enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Näin selviää EU:n Eurostat-tilastoista.

Hollannin jäljessä tulivat Tanska (40 300 euroa), Britannia (35 400 euroa), Belgia (35 000 euroa) ja Ranska (32 200 euroa).

Maataloustyöntekijöiden alhaisimmat tulotasot vuosittain mitattiin Romaniassa (4 000 euroa), Sloveniassa (4 800 euroa) ja Kroatiassa (5 500 euroa).

Suomessa vuositulot viljelijää kohti asettuivat tilaston mukaan noin 15 000 euroon.

Maataloustulot olivat viime vuonna huipussaan. Komission tiedoista selvisi, että keskimääräiset vuotuiset tulot EU:ssa olivat 16 700 euroa, mikä on yli kahdeksan prosenttia enemmän kuin toissavuonna.

Tulotasot mitattiin laskemalla maakohtaiset markkinatulot, julkiset tuet, tuotantokustannukset sekä verot.

Tämän jälkeen nämä jaettiin vuotuisten työyksiköiden, eli kokopäiväisten maataloustyöntekijöiden, määrällä maata kohden.

Aiheeseen liittyvät artikkelit