Maatalous

Mikä askarruttaa öljykasvien viljelyssä, missä olet onnistunut hyvin? Vastaa Avenan kyselyyn

Maatalous 08.02.2018

Tietoja käytetään muun muassa peltokokeiden suunnitteluun.


Markku Vuorikari
Kyselyyn vastaamalla voit vaikuttaa ensi kesän peltokokeisiin.

Mitkä asiat sinua askarruttavat öljykasvien viljelytekniikassa? Mitä olisi hyvä selvittää peltokokeissa?

Entä miten viime kasvukauden satosi onnistui? Mikä sujui hyvin tai missä meni pieleen?

Muun muassa näitä asioita Avena haluaa selvittää viljelijöille suunnatussa kyselyssä. Tavoitteena on saada öljykasvien keskisadot nousuun.

Kyselyyn vastaaminen kestää Avenan mukaan noin 10 minuuttia. Siihen voi vastata myös nimettömästi.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään viljelyn kehittämisessä, tiedottamisessa sekä ensi kesän peltokokeiden suunnittelussa.

Kysely on jatkoa viime keväänä tehdylle kyselylle. Silloin esiin nousivat muun muassa kylvösiemenmäärään ja lannoitukseen liittyvät kysymykset. Niitä tutkittiin viime kesänä peltokokeessa, jonka tuloksista Avena tiedottaa kevään aikana.

Kyselyyn 15.3. mennessä vastanneet, yhteystietonsa jättäneet osallistuvat arvontaan, jonka pääpalkintona on tabletti. Lisäksi yhteystietonsa jättäneille toimitetaan tuloskooste kevään aikana.

Avenan Kirkkonummella sijaitsevalla öljypuristamolla käytetään vuosittain 130 000 tonnia rypsiä ja rapsia rypsiöljyn ja rehuksi käytettävän rypsipuristeen valmistukseen.

Siirry tästä Avenan kyselyyn

Aiheeseen liittyvät artikkelit