Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Emilia Raudanpää on vuoden taitavin eläintenhoitaja

Maatalous 19.05.2017

Taitaja 2017 -tapahtuman voittajat julkistettiin eilen illalla tunteikkaissa tunnelmissa.


Jarkko Sirkiä
Eläintenhoidon finalisteja vasemmalta oikealle: Aino Heikkilä, Vivika Ylönen, Emilia Raudanpää ja Ida Puhalainen.

Taitaja 2017 –tapahtuman eläintenhoitokisan voittajaksi varmistui Emilia Raudanpää pistein 85,38 Koulutuskeskus Salpauksesta. Toiselle sijalle pääsi Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Ilona Jahkola pistein 84,90 ja kolmanneksi saman oppilaitoksen 81,71 pisteellä Selina Saimala.

Raudanpää kertoo tunnelman olleen hyvä. Voitto tuli hänelle odottamattomana, mutta positiivisena yllätyksenä. "Olo on todella onnellinen nyt."

Raudanpää kertoo halunneensa työskennellä eläintenhoidon parissa jo ennen kilpailuun osallistumista. Aiemmin hän on ollut lomittajana monenlaisilla maatiloilla Etelä-Savossa.

Alalla työllistymisen Raudanpää toivoo parantuvan voiton ansiosta.

"Siinä näkyy sitä osaamista, kun on Suomen mestari. Että täytyy jotain osatakin", hän sanoo.

Tapahtuman tulokset julkistettiin torstaina 18.5. Helsingissä.

Kisojen lajivastaava Mari Pukkilan mukaan tunnelma tapahtuman päätösjuhlassa oli korkealla. Tulosten julkistaminen tuotti liikuttuneita reaktioita.

"Kyllä siellä nähtiin ilon kyyneleitä. Tunnelma oli hieno ja koskettava", hän kertoo.

Pukkilan mukaan kisan voitto merkitsi paljon monelle osallistujalle useissa lajeissa. Päätösjuhlan jälkeen kotimatkalle lähti väsynyttä, mutta onnellista väkeä.

"On tämä ollut melkoinen rutistus", hän myöntää.

Seuraava Taitaja-tapahtuma järjestetään Pukkilan mukaan Tampereella 2018.

Taitaja 2017 -tapahtuman nuoret virtuoosit näyttävät kykynsä lypsykisassa – katso video!

Korjattu juttua 19.5.2017 kello 17.03: Voittajan nimi oli väärin otsikossa. Pahoittelemme virhettä!

Lue myös:

Aleksi Kiuru nousi metsäkoneenkäytön Taitaja 2017-mestariksi

Aiheeseen liittyvät artikkelit