Eviran vuosiraportti: Nautatilojen tilanne parani, vasikoiden oloissa edelleen kohentamista
Turkistilat ovat Eviran ylitarkastajan mukaan eläinsuojeluvalvonnan murheenkryyni.Vasikoiden oloissa on nautatiloilla edelleen parantamisen varaa, ylitarkastaja Taina Mikkonen Evirasta kertoo.
"Viime vuoden otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa esille nousivat samat asiat kuin aiempina vuosina: tilavaatimukset, puhtaus ja turvallisuuteen liittyvät asiat", hän kertoo.
Vanhemmilla naudoilla puutteita löytyi useimmin tilojen puhtaudesta ja makuupaikan kuivuudesta. Viime vuosina sorkkahoidon laiminlyönnit ovat yleistyneet.
Eläinsuojelutarkastuksia tehdään sekä epäilyyn perustuen että suunnitelmallisesti otantaan perustuen. Otantavalvonnoissa valvontakohteista 25 prosenttia valitaan satunnaisotannalla ja loput kohdennetusti.
Otantaan perustuvissa tarkastuksissa eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä havaittiin viime vuonna lähes joka neljännellä tilalla, mikä vastaa edellisvuosien tasoa.
Luvut eivät sinänsä kerro kaikkea: osa laiminlyönneistä vaikuttaa suoraan eläimen hyvinvointiin, osa ei. Joillakin tiloilla laiminlyöntejä on vain yksi, joillakin useita.
Nautatilojen tilanne parani edellisvuosiin verrattuna. Viime vuonna laiminlyöntejä oli alle viidenneksellä otantaan perustuen tarkastetuista 162 tilasta, kun aiemmin epäkohtia on ollut enemmän.
Vasikoiden tilanne ei kuitenkaan ole selkeästi kohentunut.
Mikkosen mukaan nautasektorin hajanaisuus on ongelma.
"Sikasektori on hyvin yhtenäinen ja on onnistunut kohentamaan eläinten oloja yhteistyössä viranomaisten kanssa. Nautatiloja on vaikea tavoittaa, joten esimerkiksi erilaiset vasikoiden hyvinvointiin tähdänneet teemavuodet eivät tunnu johtavan tuloksiin."
Viime vuonna lähes joka kolmannessa tarkastetussa sikalassa havaittiin eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä, Mikkonen kertoo. Selkein yksittäinen puute oli riittämätön virikemateriaalin määrä – tosin sitä havaittiin vain viidellä tilalla tarkastetuista 36:sta.
Muut laiminlyönnit liittyivät esimerkiksi valaistukseen ja riittävään ruokailutilaan.
Munintakanatiloilla laiminlyönnit liittyivät lähinnä orsi- , pesä- ja pehkuvaatimuksiin.
Lammastiloilla ongelmina olivat ulkotarhojen vaatimukset, makuupaikan likaisuus ja keritsemisen laiminlyönnit. "Alalla on paljon uusia sekä semiammattilaisia, ja se vaikuttanee lukuihin. Laiminlyöntejä oli lähes kolme tilaa kohti, kun kanatiloilla niitä oli runsas yksi per tila."
Broileritilat saivat tarkastuksissa puhtaat paperit. "Elinkeinolle tämä on ilahduttava uutinen", Mikkonen toteaa. Myöskään vuohitiloilla ei olut ongelmia.
Turkistilat ovat Mikkosen mukaan edelleen murheenkryyni. Tiloja tarkastettiin 38, ja 66 prosentissa todettiin puutteita.
Yleisimmät laiminlyönnit liittyivät edellisvuosien tapaan eläimille sopivan virike- ja pureskelumateriaalin tarjoamiseen, häkkien verkkopohjan kuntoon sekä pitopaikan rakennusten ja laitteiden kuntoon ja turvallisuuteen.
Viime vuonna eläintenpidon laiminlyönneistä saatujen ilmoitusten perusteella tehtiin 6 368 tarkastuskäyntiä.
Määrä oli 350 käyntiä suurempi kuin edellisenä vuonna.
Määrän kasvu johtui pääosin lemmikkieläintarkastusten määrän lisääntymisestä. Tuotantoeläintarkastuksia tehtiin saman verran kuin edellisenä vuonna.
Vakavia tai kiireellisiin toimenpiteisiin johtaneita laiminlyöntejä havaittiin vajaassa 3 prosentissa tuotantoeläinten ja 11 prosentissa lemmikkieläinten tarkastuksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

