Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Hoivalammastila voitti InnoElma-palkinnon – Pitkään laitoksissa olleille ihmisille tarjotaan jotakin uutta

Maatalous 11.11.2016

Luomutila Sievistä pokkasi palkinnon rohkeasta ajattelusta.


Sanne Katainen
Satu Kumpulainen pitää Sievissä luomulammastilaa, joka toimii myös hoivamaatilana. Lisäksi hän on auttanut muita tiloja pääsemään mukaan Green Care -toimintaan.

Maanantaina Isokummun lammastilalla juhlitaan. Sitä ennen piti kuitenkin ajaa 500 kilometriä Helsinkiin pokkaamaan voitto kotiin.

Sieviläiselle Isokummun luomulammastilalle myönnetään tänään ELMA-maatalousmessuilla 3 000 euron InnoElma-palkinnon. Se myönnettiin, koska tila on erinomainen esimerkki uudesta ajattelusta.

Tilalla on nimittäin kehitetty aktiivisesti Green Care -hoivamaatilatoimintaa. Tila on myös hyväksytty ensimmäisenä hoivamaatilana Valviran rekisteriin. Kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat tekevät luomutilalla tavallisia maatilan töitä.

"Lampaiden ruokintaa, aitojen korjaamista, karsinoiden siivoamista, polttopuun tekoa...", tilan emäntä Satu Kumpulainen luettelee. Hoivatila on kerännyt asiakkailta ja heidän omaisiltaan positiivista palautetta.

Eläinten läsnäolo ja ulkona liikkuminen ovat toiminnassa keskeisellä sijalla. "Tässä ei terapoida ketään: Ihmisille, joista osa on ollut pitkään laitoksissa, tarjotaan jotakin uutta."

Toimintaa ohjaa taustalla psykiatrian erikoislääkäri.

"Lisäksi tilalla tehdään Green Care -toiminnan pioneerityötä Suomessa ja siten ollaan auttamassa monia aloittelevia tiloja tulemaan mukaan toimintaan", perustelee voittajan valinnut MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala.

Asiakkaidensa kanssa Kumpulainen juhlii maanantaina. "Menemme porukalla hankkimaan kaikille uudet työvaatteet. Sitten lähdetään kahville ja kakkua syömään."

Aiheeseen liittyvät artikkelit