Ilmailuopisto pahoittelee Teuvan kalkkunatilan vahinkoa – ukkostakin esitetään melun aiheuttajaksi
Ilmailuopiston mukaan heidän koneensa on ollut kyseisenä päivänä Teuvalla, mutta esitettynä havaintoaikana se on ollut vielä Seinäjoella.
Ilmailuopiston koululento on ollut lentämässä Teuvalla keskiviikkona, mutta epäselvää on vielä, aiheutuiko kalkkunatilan vahinko siitä vai jostain muusta syystä. Kuva: Jaana KankaanpääSuomen Ilmailuopisto pahoittelee verkkosivuillaan Teuvalla aiemmin tällä viikolla tapahtunutta kalkkunoiden joukkokuolemaa. Lintujen epäillään säikähtäneen kovaa melua. MT kertoi perjantaina, että Ilmailuopiston kone on ollut samoihin aikoihin lentämässä alueella.
"Suomen Ilmailuopiston DA42-lentokone on samoihin aikoihin lentänyt alueella. On mahdollista, että samoihin aikoihin alueella on lentänyt muitakin koneita", Ilmailuopisto kertoo tiedotteessaan.
Se korostaa, että koululento on tehty määräysten mukaisesti, se on lentänyt 150 metrin korkeudella maanpinnasta eikä miehistö voinut tietää lentävänsä kalkkunafarmin yläpuolella.
"Diamond DA42 -lentokone on pieni nelipaikkainen kaksimoottorinen mäntämoottorikone ja erittäin hiljainen. Lentoonlähdössä maksimiteholla äänitaso on 73.8 desibeliä. Matkalennolla teho ja äänitaso on paljon matalampi", opisto korostaa.
"Suomen Ilmailuopisto pahoittelee tapahtunutta, mutta vaikka kyseessä olisi ollutkin koneemme, mitään tarkoituksellista vahingontekoa tai määräysten vastaista ei ole tapahtunut vaan kyseessä oli normaali koululento."
Ilmailuopisto päivitti tiedotettaan myöhemmin ja kertoo siinä, että heidän lentokoneensa onkin ollut kello 11.30 vielä Seinäjoen lentokentällä.
"Silminnäkijähavaintojen mukaan lentokone on havaittu kalkkunafarmin tienoilla klo 11.00–11.30 välillä", opisto kertoo.
"Paikalliselta ihmiseltä on saatu ilmoitus, että joukkokuoleman aikaan alueella oli ukkosrintama", tiedotteen lopussa todetaan.
MT haastatteli perjantaina asiaa selvittävää poliisin edustajaa. Poliisin mukaan yli lentänyt kone on alustavasti selvitytetty ja myös se oli jo tiedossa, että se on ollut siviilikone.
Teuvalaisella kalkkunatilalla kuoli keskiviikkona aamupäivällä 1300 lintua.
Suomen Ilmailuopisto Teuvan kalkkunatuhosta: "Meidän lentokone on ollut kyseisellä alueella"
Lentokone lensi kalkkunahallin yli, 1300 lintua kuoli
Kalkkuna on siipikarjasta herkin äkillisille äänille
Poliisi Teuvan kalkkunatuhosta: Tapauksessa ei epäillä rikosta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
