Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Kansanedustajat vaativat Valion sakkorahoja viennin edistämiseen

Maatalous 09.03.2017

Jari Lepän ja Eerikki Viljasen mukaan valtion täytyy käyttää Valion saalistushinnoittelusta maksama 70 miljoonan euron seuraamusmaksu ruuan viennin edistämiseen.


Kimmo Haimi

"Suomen valtiolle tulee 70 miljoonan euron talousarvion ulkopuolinen tulo, meijeriyhtiö valion joutuessa maksamaan KHO:n määräämän seuraamusmaksun. Tämä tulo ei tule tyhjästä, vaan sen viime kädessä maksavat valiolaiset maidontuottajat alentuneina tuottajahintoina. Menetys on todella merkittävä kannattavuusongelmien kanssa kamppaileville tiloille, keskimäärin yli 11 000 eurolla per valiolainen maitotila", sanovat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja, Jari Leppä (kesk.) ja kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.).

"Ottamatta kantaa seuraamusmaksun oikeellisuuteen, olemme jyrkästi sitä mieltä, että tuo 70 miljoonaa euroa pitää käyttää suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon edistämiseen."

"Selkeintä olisi kohdistaa tuo lisäpanostus ruuan viennin edistämiseen ja kilpailukyvyn kohentamiseen",

Viennin edistämistyössä täytyisi edustajien mielestä tuoda esiin pohjoisen ruuan korkeaa tasoa, makua, puhtautta, jäljitettävyyttä, salmonellavapautta, ympäristön- ja eläinten hyvinvointia, hormonivapautta sekä maailman vähäisintä antibioottien- ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä.

Viennin lisääminen ja kotimarkkinoiden oikeudenmukaisempi toiminta parantaisivat kansanedustajien mukaan maatalouden kannattavuutta.

Lue myös:

KHO piti markkinaoikeuden päätöksen voimassa: Valiolle 70 miljoonan euron sakot

Aiheeseen liittyvät artikkelit