Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Kunniajäseneksi valittu Kyösti Harju matkusti Lappeenrannasta Helsinkiin kokouksiin yli 400 kertaa

Maatalous 19.04.2017 Lappeenranta

MTK-Kaakkois-Suomen kevätkokouksessa paljastettiin uudet kunniajäsenet ja pohdittiin voisiko MTK alkaa tarjota lomituspalveluita.


Laura Kuivalahti
Kyösti Harju ehti olla MTK:n johtokunnassa 18 vuotta. Etenkin Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli Harjun mielestä kiinnostavaa aikaa tehtävässä.

MTK-Kaakkois-Suomi valitsi kevätkokouksessa monen vuoden tauon jälkeen kunniajäseniä. Yksi kolmesta palkitusta oli Kyösti Harju, joka oli muun muassa MTK:n johtokunnassa 18 vuotta.

Lappeenrantalaiselta Harjulta kysyttiin usein johtokuntavuosien aikana, miten hän jaksoi matkustaa kokoustamaan jatkuvasti Helsinkiin asti.

"Reissuja Helsinkiin tuli yhteensä yli 400. Mutta ei ollut yhtään sellaista kokousta, johon olisi harmittanut lähteä. Varsinkin Euroopan unioniin liittymisen aika oli kiinnostavaa", Harju sanoi keskiviikkona Lappeenrannassa järjestetyssä kokouksessa.

Kunniajäseniksi valittiin Harjun lisäksi Reino Parkko ja Juha Saikko.

Liiton kevätkokouksessa palkittiin myös vuoden työssäoppimispaikka. Palkinnon sai Erja Saartia Ratsastuskoulu E. S. Riding Clubista Inkeroisista.

Palkitsemisia lukuun ottamatta liiton kevätkokouksessa vallitsi huolestunut ilmapiiri. MTK-Kaakkois-Suomen puheenjohtaja Kari Niemi totesin monien viljelijöiden kamppailevan henkisen kestämisen äärirajoilla.

"Tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, vaikka alhaiset tuottajahinnat painavat kannattavuutta. Tuntuu tylsältä nostaa samoja tosiasioita taas esille", Niemi totesi.

Vaikeidenkin aikojen keskellä Niemi toivoo, että viljelijät ehtisivät pysähtyä juhlimaan satavuotiaita Suomea ja MTK:ta.

"Olemme nyt tiukkojen paikkojen edessä, mutta sata vuotta sitten oli vielä suurempia tilanteita. Talonpoika on aina selvinnyt tekemällä sitkeästi töitä ja kunnioittamalla luontoa ja ympäristöä."

Niemi vaati myös MTK:n uudistumista. Hän korosti, että tilojen lukumäärä tulee laskemaan, eivätkä kaikki tilat ole suinkaan samanlaisia.

"Jo nyt Kaakkois-Suomessa tilat saavat toimeentulonsa erilaisista tuotantosuunnista ja yhä enemmän sivuansiotuloista. MTK:n on pystyttävä palvelemaan eri tuotantosuuntia tulevaisuudessa paremmin."

Etenkin maakuntauudistuksen aiheuttamat muutokset lomituksissa ovat mietityttäneet MTK-Kaakkois-Suomen jäseniä.

"Neuvotteluissa kannattaa korostaa inhimillisyyttä ja eläinten hyvinvointia. Ihmiset puhuvat kyynelsilmin lomituksista. Paperilla on sanottu, että on oikeus saada lomittaja, mutta käytännössä se ei toimi", Riitta Torikka Valkealasta sanoi.

Lappeenrantalainen Petri Hovi pohti, kuka haluaisi järjestää tulevaisuudessa lomitusta.

"Onko esimerkiksi MTK:ssa ajateltu, että voisimmeko me järjestää lomitusta vai tuleeko siinä jokin laki ja pykälä vastaan?" Hovi kysyi.

Kevätkokouksessa puhunut MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg ei usko, että MTK lähtee itse toteuttamaan lomitusta.

"Lähtisin mieluummin ajamaan mallia, jossa maakunta voisi ostaa hallinnon ja lomituspalvelun suoraan Melasta. Heillä on paljon tietoa ja kokemusta", Åberg sanoi.

"Kevennyksenä voisin sanoa, että maakuntajohtaja Matti Viialainen lupasi hoitaa lomituksen vaikka itse", MTK-Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Tuula Dahlman murjaisi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit