Lintuinfluenssaa tavattu Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa
H5-tyypin lintuinfluenssaa on löydetty merikotkista. Jo kertaalleen lakkautettu rajoitusvyöhyke perustettiin uudelleen.
Tautisuojauksen tärkeyttä siipikarjatiloilla on rummutettu siitä asti, kun ensimmäinen tapaus todettiin. Kuva: Kari SalonenKemiönsaaresta ja Rauman saaristosta Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan lähetetyistä merikotkista on todettu korkeapatogeenista eli korkeaa kuolleisuutta luonnonvaraisille linnuille ja siipikarjalle aiheuttavaa H5-tyypin lintuinfluenssaa.
Kemiönsaaren tautitapaus varmistui H5N8-lintuinfluenssaksi, mutta Raumalta toimitetun merikotkan kohdalla viruksen tyypitys on Evirassa vielä kesken.
Lintuinfluenssan leviämisen ehkäisemiseksi kummallekin paikkakunnalle on perustettu vähintään 10 kilometrin päähän merikotkien löytöpaikoista ulottuva rajoitusvyöhyke. Siipikarjan ja -tuotteiden siirtoja rajoitetaan vyöhykkeellä. Lisäksi kunnaneläinlääkäri tarkastaa rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevia siipikarjan pitopaikkoja.
Rauman edellinen rajoitusvyöhyke lakkautettiin viikko sitten. Vyöhyke oli perustettu joulukuun puolivälissä, kun Murtamon Pirttijärveltä löytyi H5N8-lintuinfluenssaa kantanut merikotka.
Evira on purkanut tällä viikolla Harjavallassa rajoitusvyöhykkeen tarkastusalueen. Harjavallan teollisuusalueelta löytyi jouluna H5N8-lintuinfluenssaa kantanut merikotka, minkä vuoksi tienoolle perustettiin rajoitusvyöhyke.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

