Moni lomittaja väsyy työssään

Lomittajat tekevät karjatilallisten tavoin pitkää päivää eikä uupuminen ole harvinaista. 

Mies ei halua esiintyä nimellään, koska pelkää sen jälkeen olevansa ensimmäisenä irtisanottavien jonossa. Hän haluaa kuitenkin herättää keskustelun lomittajan työstä ja sen ehdoista.

Lomittaja kertoo arvostavansa mielenkiintoista työtään, mutta sen henkinen ja fyysinen rasittavuus ei hänen mielestään ole oikeassa suhteessa palkkaan. ”Ja jos nyt vielä lähdetään alentamaan palkkoja ja leikkaamaan sunnuntaikorvauksia, moni nostaa kädet pystyyn.”

Lomittaja kertoo, että joka tilalle on laskettu tietty työaika. Yhtäkkiä sitä saatetaan leikata, esimerkiksi kahdeksasta tunnista seitsemään ja puoleen, vaikka työmäärä ei ole vähentynyt mihinkään.

Tilalle mennessä ei koskaan voi tietää, riittävätkö sinne varatut tunnit. Vastassa voi olla mitä vain: poikiminen, lehmän sairastuminen tai lantakonerikko.

Yksin työskentely on uuvuttavaa ja riskialtista.

”20–25 lypsävää ja nuorikarja hoituu vielä yhden lomittajan voimin, mutta kun yksin pitää hoitaa myös 30 lypsävää ja muut eläimet. Se on liikaa. Pari päivää vielä menee, mutta viikon jakson jälkeen on niin poikki kuin olisi halolla päähän lyöty.”

Jos yksin työskentelevä liukastuu jäisellä polulla tai limaisella ruokintapöydällä ja kolauttaa päänsä, apua ei ole saatavissa.

Lomittaja toteaa, että hänen lomitusalueellaan kaikki lomittajat ovat huippuammattilaisia.

Eläintenhoitotaito ei kuitenkaan riitä – pitäisi olla myös atk-asiantuntija, eläinlääkäri ja huoltomies. Ja vähän psykologikin, sillä monet isännät ja emännät ovat byrokratian ja maidon alhaisen hinnan uuvuttamia.