MTK ehdottaa järeitä toimia sikaruton hillitsemiseksi: Metsästäjille velvollisuus ilmoittaa Baltian matkoistaan
MTK:n sikajaosto esittää, että itärajalle annettu suositus pitää kaupallisesti kasvatettavat siat sisätiloissa muutetaan pakolliseksi. Venäjältä Suomeen vaeltavat villisiat voivat tuoda afrikkalaisen sikaruton Suomeen.
Suomeen levitessään afrikkalainen sikarutto aiheuttaisi koko sianlihantuotantoketjulle jopa miljoonien eurojen kustannukset. Kuva: Jaana KankaanpääMTK sikajaosto esittää, että Baltiaan suuntautuville metsästysmatkoille osallistuvien suomalaisten pitää ilmoittaa matkoista, saalistaan ja sen käytöstä viranomaisille. Lisäksi viranomaisille pitäisi kertoa etukäteen matkasuunnitelma meno- ja paluuaikoineen.
Sikajaosto pitää rajoituksia tarpeellisena, jotta afrikkalainen sikarutto saadaan pidettyä pois Suomesta. Tautitilanne on erityisen huolestuttava Virossa, jossa ainoastaan Hiidenmaan maakunta on enää ruttovapaa.
Afrikkalaista sikaruttoa levittävä virus voi ihmisten, metsästysvarusteiden- ja koirien sekä sianlihatuotteiden lisäksi livahtaa Suomeen itärajan yli kulkevien villisikojen mukana.
Metsästäjillä pitäisi jaoston mielestä olla velvollisuus ilmoittaa viranomaisille Suomessa kaatamiensa villisikojen määrä sekä se, onko saaliiksi saatu karju, emakko vai porsas. "On välttämätöntä, että valtakunnassa on keskitetty tieto kannansäätelymetsästyksestä", jaosto kirjoittaa kannanotossaan.
Sikajaoston mielestä tautiriskin hillitsemiseksi kaupallisesti tuotettavia sikoja ei saisi pitää ulkona 100 kilometrin säteellä itärajasta. Nyt sikojen sisällä pitäminen on ainoastaan viranomaissuositus.
Viranomaiset suosittelevat myös, että Suomesta ei lähdetä villisikajahtiin Baltiaan tai Puolaan.
Suomen riistakeskuksen riistasuunnittelija Ohto Salon kertoi MT:lle (28.8.), että valtaosa suomalaisista metsästäjistä ymmärtää vastuunsa ja tietää, millaisesta riskistä on kysymys. Hänen käsityksensä on, että jahtimatkat ovat vähentyneet.
Suomessa arvioidaan olevan 1 500–3 000 villisikaa.
Salon mukaan kaadettujen villisikojen ilmoitusvelvollisuus lisäisi jonkun verran byrokratiaa, mutta ilmoitus on helppo tehdä sähköisesti Oma riista -palvelussa.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
