Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Oma tutkimus kotimaisen puutarhatalouden tuki ja turva – Luke keskittyy muun muassa kasvuhuoneisiin ja kiertotalouteen

Maatalous 28.06.2017 Piikkiö

Vihannesten kunnostamisessa syntyvälle massalle, kuten kuorille ja naateille haluaan löytää hyötykäyttöä.


Pystykasvatusmenetelmän ansiosta punaherukka kasvaa viiniköynnösten tapaan, kertoo tutkimusprofessori Saila Karhu.
Pystykasvatusmenetelmän ansiosta punaherukka kasvaa viiniköynnösten tapaan, kertoo tutkimusprofessori Saila Karhu.
Pasi Leino
Alppiruusupuiston kukkaloisto ihastuttaa.
Alppiruusupuiston kukkaloisto ihastuttaa.
Pasi Leino
Pensasmustikka kukki kesäkuun puolivälissä.
Pensasmustikka kukki kesäkuun puolivälissä.
Pasi Leino
Loistosalvia kukoistaa perennapenkissä
Loistosalvia kukoistaa perennapenkissä
Lukella on vaikuttava kokoelma erilaisia raparpereita eri puolilta Suomea.
Lukella on vaikuttava kokoelma erilaisia raparpereita eri puolilta Suomea.
Piikkiössä tutkitaan mansikoiden viljelyä.
Piikkiössä tutkitaan mansikoiden viljelyä.

Lyhyt kasvukausi, yötön yö sekä Suomessa esiintyvät taudit ja tuholaiset edellyttävät, että niistä selviävät kasvit on jalostettu juuri täkäläisiin olosuhteisiin.

Ei auta, vaikka Suomeen tuotaisiin saman ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeen kasveja, esimerkiksi Kanadasta.

Niiden kukka-aiheet eivät ehdi Suomessa kehittyjä valmiiksi, mikä heikentää satoa. Kasvit eivät lisäksi ehdi saavuttaa hyvää talvenkestävyyttä, selittää tutkimusprofessori Saila Karhu.

Hän työskentelee Luonnonvarakeskuksen (Luke) puutarhatutkimuksen toimipisteessä Piikkiössä Kaarinassa.

Nyt tapetilla ovat muu muassa kasvuhuoneet, kohopenkit, sivuvirtojen hyödyntäminen, energiaratkaisut sekä viherrakentaminen ja kaupunkiviljely.

Kiertotalouteen Piikkiössä on tartuttu muun muassa pohtimalla, miten vihannesten kunnostamisessa syntyvää massaa, kuten kuoria ja naatteja, voitaisiin käyttää hyödyksi.

Voisiko massaa käyttää sellaisenaan tai voisiko siitä ottaa talteen hyödyllisiä yhdisteitä, Karhu pohtii.

Myös kaikki energiaratkaisut ovat tutkimisen arvoisia.

Erityisesti ympärivuotisessa kasvihuonetuotannossa lämpö ja sähkö ovat suurimmat tuotantokustannukset, joten uusiutuvan energian varaan rakentuvat ratkaisut ovat tervetulleita.

Aiheeseen liittyvät artikkelit