Pölytyskoe toi tuhansia ahkeria työläisiä hausjärveläiselle marjatilalle
Tilalla tutkitaan mehiläispölytyksen vaikutusta viljellyn vadelman satoon, taudintorjuntaan ja säilyvyyteen.
Agroekologian opiskelija Tanja Salonen ja marjanviljelijä Markku Piironen esittelevät vadelman pölytyskokeen järjestelyjä. Kuva: Harri Nurminen"Tähän kokeeseen osallistuminen ei maksa minulle mitään. Se korkeintaan hiukan lisää päivittäistä työmäärää", Markku Piironen toteaa ja hymyilee tyytyväisenä.
Piironen viljelee vadelmia, pensasmustikoita ja mansikoita Arolammin kylässä Hausjärvellä. Marjat myydään pääasiassa itsepoimintaperiaatteella.
Piirosen marjatila tarjoaa tänä kesänä puitteet Suomen Mehiläishoitajain Liiton ja Helsingin yliopiston agroekologian oppiaineen yhdessä organisoimalle vadelman pölytyskokeelle.
"SML on pyrkinyt joka kesä toteuttamaan yhden pölytyskokeen", kertoo liiton tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen. Viime vuosina on tutkittu mehiläisten vaikutusta esimerkiksi omenan, mustikan ja kuminan sadonmuodostukseen.
Kokeen havainnoinnista vastaa riihimäkeläinen Tanja Salonen, jonka gradussa tutkimuksen kulku ja tulokset raportoidaan.
Kokeessa käytetään apuna pölytyshäkkejä, joista jokainen sisältää neljä vadelman tainta. Kahden keskimmäisen taimen sato punnitaan kokeen päättyessä.
Pölytyshäkit ovat eräänlaisia puisia kehikkoja, jotka on ympäröity kauttaaltaan hienolla valkealla verkolla.
"Eurokankaan myyjät luulivat meidän järjestävän häitä, kun hankimme näin suuret määrät tylliä", Salonen vitsailee.
Asetelmaan kuuluu neljänlaisia häkkejä. Suljettuihin häkkeihin ei päästetä lainkaan pölyttäviä hyönteisiä. Avoimiin häkkeihin pääsevät kaikki luonnonpölyttäjät. Kolmantena ovat häkit, joihin on asetettu mehiläispesä.
Neljäs häkkityyppi sisältää mehiläispesiä, joiden suulle on asetettu Prestop Mix-merkkistä biologista kasvinsuojeluainetta. Se tarttuu mehiläisten karvoihin ja levittyy pölytyksen yhteydessä. Tavoitteena on tutkia, kuinka hyvin harmaahomeen torjunta onnistuu mehiläisten avulla.
Prestopin on omenoilla havaittu vähentävän muitakin varastotauteja, minkä vuoksi marjoille on tarkoitus tehdä myös säilyvyyskoe.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
