Reilun kaupan joulutähdet kasvavat Oripäässä
Pistokkaat tulevat Ugandasta Wagagain kukkatilalta, juurtuvat Saksassa ja kasvatetaan valmiiksi kukiksi Suomessa. Reilun kaupan sääntöjä muutettiin pari vuotta sitten, jotta ruukkukukat saatiin mukaan.
Reilun kaupan joulutähtiä odotti keskiviikkona pakkaamista Ylitalon puutarhalla Oripäässä. Pistokkaat on viljelty Ugandassa ja lennätetty kasvamaan Eurooppaan. Kuva: PAsi LeinoJoulun kukkaloistossa voi miettiä myös kaupan reiluutta. Kesko toi viime viikolla myyntiin ensimmäiset Reilun kaupan joulutähdet. Ne ovat samalla ensimmäiset Reilun kaupan tuotteet, jotka on kasvatettu Suomessa.
Joulutähtiä on vaikea kuljettaa valmiina kukkina Afrikasta. Siksi sääntöjä muutettiin pari vuotta sitten, jolloin Reilun kaupan tunnusta voi käyttää myös tietyissä kukissa, jotka kasvatetaan myyntimaassa. Pistokkaat tulevat kuitenkin kehitysmaasta, usein Afrikasta.
Saksassa ja Ruotsissa joulutähdet ehtivät kauppoihin viime jouluksi ja Suomi tulee toisessa aallossa, kertoo kaupallinen johtaja Riikka Karppinen Reilusta kaupasta.
Periaate on, että pistokastuotanto on kehitysmaassa, mutta varsinainen kasvatus voi olla myös Suomessa, Karppinen sanoo.
Suomen joulutähdet ovat peräisin Ugandasta Wagagain kukkatilalta, missä työskentelee 1 200 paikallista ihmistä. Myös pelargoniasta on sertifioitua pistokastuotantoa ja muitakin kukkia on tulossa, Karppinen toteaa.
Reilun kaupan järjestöllä on Etiopiassa toinen sertifioitu joulutähden pistokkaita kasvattava kukkatila. Sertifiointi tarkoittaa, että tila noudattaa järjestön asettamia ehtoja, joilla taataan inhimilliset työolot työntekijöille ja pidetään huolta ympäristöstä.
Joulutähdet kasvatetaan oripääläisellä Ylitalon puutarhalla. Tämän joulun markkinoille on tulossa liki satatuhatta Reilun kaupan joulutähteä, kertoo ostopäällikkö Liisa Myllylä Keskolta.
Kesko on rajannut joulutähtikaupan niin, että pienet joulutähdet ovat Reilun kaupan alla ja isommat ovat tavanomaisia. Reilun kaupan joulutähtien hinta on sama kuin samankokoisen kukan vuosi sitten.
Reilun kaupan joulutähdet on otettu hyvin vastaan ja kauppa on käynyt odotettua paremmin, Myllylä sanoo.
Miten suuri osa kukkien hinnasta lopulta päätyy Afrikkaan Reilun kaupan lisänä? Sitä ei kerrottu, mutta osuus lienee prosentin kahden luokkaan kukkien myyntihinnasta.
Ylitalon puutarha hankkii Reilun kaupan taimet Saksasta samalta kukkatukkurilta kuin muutkin joulutähden taimet, kertoo puutarhan toimitusjohtaja Arvo Ylitalo.
Puutarha kasvattaa täksi jouluksi puolisen miljoonaa joulutähteä, joista viidennes on Reilun kaupan periaattein tuotettuja.
Puutarha joutui tekemään pieniä muutoksia kasvatukseen. Joulutähti ei voi kasvaa pelkässä turpeessa, vaan viidennes pitää olla nopeammin maatuvaa sammalta. Markkinoilta löytyi valmis turvesammal-seos ja se on toiminut hyvin, Ylitalo sanoo.
Lue myös
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
