Maatalous

Suomalaistiloja pyöritetään yhä nuorella energialla: osasyy nuorten viljelijöiden isoon osuuteen on tukipolitiikassa

Maatalous 02.10.2017

Nuorten viljelijöiden määrä kertoo myös maatalouden elinvoimasta. Keski-ikä on kuitenkin nousussa.


Markku Vuorikari
Nuorimpia ovat sika- ja siipikarjatilojen viljelijät. Riuttamäen sikatilan isäntä Juho Riuttamäki on 30-vuotias.
Nuorimpia ovat sika- ja siipikarjatilojen viljelijät. Riuttamäen sikatilan isäntä Juho Riuttamäki on 30-vuotias.
Markku Vuorikari

Suomessa asuva viljelijäväestö on verraten nuorta.

Keski-ikä on noussut 2000-luvun alusta neljällä vuodella.

Viime vuonna perheviljelmien viljelijöiden keski­-ikä oli 51 vuotta ja kaikkien tilojen 52 vuotta.

Reilu viisikymppinen on todennäköisesti jo pahimmat teini-iän tunnekuohunsa ohittanut, mutta vielä nuori verrattuna EU:n harmaimpiin viljelijämaihin.

Vajaa kolmannes EU-alueen viljelijöistä on yli 64-vuotiaita. Suomessa heidän osuutensa on alle kymmenen prosenttia.

Suomalaisia viljelijöitä on juhlapuheissa sanottu toisinaan Euroopan nuorimmiksi. Näin ei kuitenkaan ole: Suomen viljelijäväestö on keski-iältään Euroopan neljänneksi nuorinta. Tuorein kaikki EU-maat kattava tilasto on vuodelta 2013.

Euroopan iäkkäimmät viljelijät asuvat Portugalissa: yli puolet maan perheviljelmillä työskentelevistä on yli 65­-vuotiaita.

Keski-ikä on Suomea korkeampi monissa maatalouden suurmaissa: Kanadassa viljelijöiden keski-ikä on 55, Australiassa 56, Yhdysvalloissa 58 ja Britanniassa 58,5 vuotta.

Pessimisti voisi ajatella, että kyseessä on auringonlaskun ala – onhan viljelijöiden keski-ikä ollut nousussa ympäri maailmaa.

Optimisti taas voisi todeta, että viljelijäksi kypsytään hitaasti, alalla viihdytään ja urakehitys on pitkä.

Suomessa nuorimpia ovat sika- ja siipikarjatuottajat.

Kotieläintiloilla alhaista keski-­ikää selittää alan sitovuus ja päätoimisuus.

Kasvinviljelytiloilla tilanne voi olla, ettei tilalle ole jatkajaa tai tiloja pyörittävät ennen eläköitymistä kotieläintuotannosta luopuneet viljelijät.

”Osa iäkkäistä viljelijöistä siirtyy viljelemään nurmea, varsinkin jos tilalla ei ole jatkajaa. Nurmiviljely on muutenkin houkutteleva vaihtoehto nyt, kun viljan hinnat ovat alhaalla”, taustoittaa yliaktuaari Jaana Kyyrä Luonnonvarakeskuksesta.

Pohjoismaissa ja Keski-­Euroopassa viljelijäväestö on ollut pitkään nuorempaa kuin maaseudultaan harmaantuvassa Etelä-Euroopassa.

Mutta miksi Suomessa viljelijöiden keski-ikä on alhainen? Osasyy löytyy tukipolitiikasta.

”Meillä on ollut hyvä luopumisiin sukupolvenvaihdoksissa kannustanut tuki”, kertoo MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen.

”Myös nuorten viljelijöiden aloitustuet ovat kannustaneet sukupolvenvaihdoksiin.”

Tukipolitiikan kannustimet ovat vähentyneet.

Luopumistuen piti loppua jo 2014, mutta siihen saatiin neuvottelujen loppuvaiheessa jatkoa. Ensi vuosi on näillä näkymin viimeinen.

Myös nuorilla viljelijöillä aloitustuen ehdot ovat tiukentuneet: viimeksi niin kävi vuonna 2015.

Aloitustukia sorvattiin tuolloin siten, että maatiloilta tulee saada vähintään 15 000 euron yrittäjätulo.

Muutos rajasi pienet ja monialaiset tilat pois aloitustuen piiristä.

Maatalouspolitiikasta uupuukin nyt Lappalaisen mukaan dynaaminen tekijä, joka ennen ohjasi luopumista ja takasi nuorille kehittämismahdollisuuksia.

”Kyllähän se vie viljelijäväestöä ikääntyneempään suuntaan. Kovin ihmeellinen ennustaja ei tarvitse olla, jotta voi sanoa, että keski-ikä jatkaa nousuaan.”

Haaste on EU:n yhteinen. Seuraavalle ohjelmakaudelle yksi tavoite on helpottaa nuorten pääsyä alalle.

Uusi ikäluokka tuo mukanaan uusia toimintatapoja.

”Yhteistyöhön nuoret suhtautuvat eri tavalla. Vanhemmat ikäluokat ajattelevat enemmän tuottajalähtöisesti ja nuoret yrittäjyyslähtöisesti. Toki joka ikäluokassa on myös eri tavalla ajattelevia”, MTK:n Juha Lappalainen mainitsee.

Ajattelutavan muutos näkyy myös tilastoissa. Alhaisin keski-­ikä on Suomessa osakeyhtiöiden viljelijöillä: 48 vuotta.

Vanhimpia ovat perikuntien tilanhoidosta vastuussa olevat viljelijät. Heidän keski-ikänsä on kymmenen vuotta enemmän, 58 vuotta.

Suomen maakunnista vanhimmat viljelijät ovat Kainuussa (56) ja nuorimmat Lapissa (48).

Lue lisää:

MT 23.9.: Nuori sikatilallinen: "Tämä työ ei ole pelkkä elämäntapa, vaan täytyy tehdä bisnestä myös"

Aiheeseen liittyvät artikkelit