Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Tuhansia saattanut sairastua hepatiittiin Britanniassa – syynä kaupan oman merkin lihatuotteet

Maatalous 21.08.2017

Kaupan oman merkin sianlihatuotteiden arvellaan levittäneen e-hepatiittia Iso-Britanniassa.


Sanne Katainen
Ihmisten arvellaan syöneen viruksen saastuttamaa kinkkua tai makkaraa. Kuvan kinkku ei liity tapaukseen.

Brittilehti Independent uutisoi mahdollisesti tuhansien ihmisten infektoituneen E-hepatiittiin Ison-Britannian johtavan supermarketin myymistä sianlihatuotteista.

Uutisessa ei kerrota, mistä brittiläisestä supermarketista on kyse. Lähteet ovat kuitenkin vihjanneet kyseisen kaupan olevan Suomessakin tuotteitaan myyvä Tesco.

Englannin julkisen terveyden laitos yritti vuosina 2014–2016 tehdyssä tutkimuksessa selvittää yhteyttä kuudenkymmenen E-hepatiitilla infektoituneen ihmisen yhteyttä toisiinsa.

Tutkimuksessa selvisi, että kaikki heistä olivat syöneet tämän kyseisen supermarketin omalla private label -merkillä myymiä makkaroita tai kinkkua.

Tutkimusraportti kertoo, että ainoastaan kyseessä olevan supermarketin oman merkin tuotteista löytyi tätä virusta. Tutkimus oli linjassa vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen kanssa.

Siat Isossa-Britanniassa eivät kanna tätä virusta, mutta sitä on löydetty sianlihatuotteista muun muassa Alankomaissa ja Saksassa.

Tuotteiden myynnistä vastaavasta supermarketista kommentoidaan lehdelle, että heidän tuotteitaan voi syödä huoletta, sillä he tekevät tiivistä yhteistyötä erilaisten elintarviketurvallisuustahojen kanssa.

He kommentoivat myös, että kuusi vuotta sitten tehdyn tutkimuksen otanta oli hyvin pieni eikä se tarjonnut suoraa linkkiä tiettyjen tuotteiden ja e-hepatiitin välille. He kertovat kuitenkin ottavansa tutkimuksen vakavasti ja myös ohjeistavansa asiakkaita kypsentämään lihan oikein.

E-hepatiitti leviää infektoituneiden ulosteiden joutuessa suuhun, esimerkiksi ruuan tai veden kautta. E-hepatiitti voi aiheuttaa maksakirroosia ja hermostovaurioita.

Aiheeseen liittyvät artikkelit