Tuhansien eurojen tappiot maitotilalle lehmien sorkkaongelmien takia
Ruotsissa sorkkaterveydestä huolehtimiseen kannustetaan hyvinvointikorvauksella.Lehmien jalkasairauksien aiheuttamat menetykset voivat olla jopa kymmeniä tuhansia euroja tilaa kohden, laskee terveydenhuoltoeläinlääkäri Reijo Junni. Menetys koostuu hoitojen hinnasta sekä saamatta jääneistä maidon myyntituloista.
Menetys johtuu hoidon hinnasta sekä saamatta jääneistä maidon myyntituloista.
Esimerkiksi yksittäinen ajotulehdus sadan lehmän karjassa aiheuttaa 17 000 euron tappiot.
Junnin mukaan sorkkahoidon saatavuus ja taso ei ole toivotulla tasolla. Ontuvia lehmiä ei tunnisteta riittävän varhaisessa vaiheessa, sorkkahoitajien saatavuus vaihtelee alueittain ja akuuttien tapauksien hoidossa aivan liian suuri viive.
Suomessa on noin 60 sorkkahoitajaa, mikä on liian vähän. Lisäksi vain muutama heistä on suorittanut sorkkahoitajan ammattitutkinnon.
Karjanhoitajat, neuvojat ja eläinlääkärit eivät osaa kiinnittää jalkaongelmiin ajoissa huomiota. ”Akuuttiin tapaukseen pitää suhtautua kuin akuuttiin utaretulehdukseen.”
Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollossa työskentelevä Junni muistuttaa jalkaterveyden olevan on yksi merkittävimmistä tuotantoeläinten hyvinvointiin vaikuttavista seikoista.
Junnin mielestä Suomessa voitaisiin ottaa mallia Ruotsissa käytössä olevasta sorkkahyvinvointikorvauksesta.
Korvaus on vuodessa 23 euroa lehmää kohden, mikä käytännössä kattaa yhden hoitokerran. Euroja saadakseen lehmien sorkat on hoidatettava kaksi kertaa vuodessa sertifioidulla sorkkahoitajalla.
Junni alusti Maitohygienialiiton järjestämässä menestyvä maitotila 2017 -seminaarissa Tampereella.
Uutista muokattu 3.11.2016 klo 10:23: Ruotsissa käytössä oleva sorkkahyvinvointikorvaus on 23 euroa lehmää kohden (32 euroa, kuten jutussa alunperin kerrottiin).
Lisäksi tarkennettu kappaletta: Junnin mukaan sorkkahoidon saatavuus ja taso ei ole toivotulla tasolla. Ontuvia lehmiä ei tunnisteta riittävän varhaisessa vaiheessa, sorkkahoitajien saatavuus vaihtelee alueittain ja akuuttien tapauksien hoidossa aivan liian suuri viive.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

