Ulkomaista mansikkaa paljon tarjolla, alkuperämaa kerrottava aina
Mansikoiden kuten muidenkin tuoreiden kasvisten ja hedelmien alkuperämaa on aina kerrottava. Alkuperätiedoksi ei riitä esimerkiksi myyntipöydällä sojottava Suomen lippu.
Tuoreiden mansikoiden alkuperä on aina ilmoitettava myyntitavasta ja -paikasta riippumatta. Kuva: Jaana KankaanpääViitteitä mansikan tuontimäärien kasvusta ei ole, vaikka Puolasta, Hollannista ja Espanjasta on tarjolla edullisia marjoja kotimaisen sesongin kynnyksellä.
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtajan Hannu Salon tiedossa ei ole, että mansikoiden tuonti olisi tänä keväänä ollut tavanomaista runsaampaa. Myöskään viljelijöiltä ei ole tullut sen suuntaisia viestejä.
Mansikoiden kysyntä on vähän samanlaista kuin jäätelön myynti. Kun aurinko paistaa, kauppa käy eli tarjonta näkyy katukuvassa, Salo luonnehtii. "Virallista tietoa määristä ei saa, koska Tullitilastot laahaavat kuukausia jäljessä."
S- ja K-ketjut tuovat marjoja läpi vuoden, mutta kertovat suosivansa kotimaista mansikkaa satokauden alkaessa
"Ajamme tuonnin alas, kun kotimaisen mansikan sesonki alkaa. Menemme kotimaisuus edelle", kertoo hankintapäällikkö Pekka Lampinen SOK:lta.
"Ruokakeskon valikoimissa ei ole ulkomaisia mansikoita, kunhan suomalaista on riittävästi tarjolla", kertoo ostojohtaja Kenneth Forsman.
Ensimmäiset suomimansikat tulivat kauppoihin toukokuun puolivälissä. Avomaanmansikkaa aletaan myydä näillä näkymin ensi viikolla.
Mansikoita halutaan toukokuun juhliin
"Kuluttajat alkavat haluta mansikoita toukokuun juhlien lähestyessä, jolloin kotimaista ei vielä ole suuria määriä tarjolla. Kysyntään vastataan tuonnilla. Tuontimäärät eivät ole parin, kolmen viime vuoden aikana juuri muuttuneet", Lampinen kertoo.
Forsmanin mukaan kuluttajat haluavat ostaa enemmän sekä kotimaisia että ulkomaisia marjoja.
Tuontimäärät kasvat samaan tahtiin kulutuksen kanssa. "Tuoreille rasiamarjoille on nykyään kysyntää ympäri vuoden."
"Esimerkiksi viime marjatuoteryhmän myynti kasvoi K-kaupoissa lähes 20 prosenttia edellisvuodesta.
Kaupat tuovat mansikoita eritoten Espanjasta, mutta myös Saksasta, Puolasta, Belgiasta ja Portugalista. Euroopan sesongin ulkopuolella eli lähinnä talvisin mansikat ovat peräisin muun muassa Pohjois-Afrikasta.
"Alkuperämaavalinta tehdään satokausien pohjalta siten että pyrimme hyödyntämään maita, joissa tuotteen laatu- ja makuominaisuudet ovat kulloinkin parhaimmillaan", Forsman selittää.
Tuoreiden kasvisten alkuperä kerrottava
Mansikoiden kuten muidenkin tuoreiden kasvisten ja hedelmien alkuperämaa on aina kerrottava.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjeistaa kuluttajia ostamaan mansikoita ainoastaan sellaisesta myyntipaikasta, jossa marjojen alkuperämaa on selkeästi merkitty myyntikylttiin, rasioihin tai laatikoihin.
Alkuperätiedoksi ei riitä esimerkiksi myyntipöydällä oleva Suomen lippu.
Epäselvyyksistä alkuperämerkinnöissä voi ilmoittaa kunnan elintarvikevalvontaviranomaisille.
Vuosittain Suomessa paljastuu muutamia tapauksia, joissa mansikkayrittäjän epäillään myyneen ulkomaista mansikkaa kotimaisena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
