Maatalous

Varhaisperunan hinta on taas alle kannattavuuden – "Viljelijöillä on nyt motivaationpuute, kun rahaa ei tule"

Maatalous 19.06.2017

Tukkuliikkeiden mukaan markkina on tänä vuonna vakaa. Tukut katsovat, että matala aloitushinta varhaisperunakaudelle olisi tuottajien etu.


Pasi Leino
Varhaisperunan nostot ovat vauhdissa.

Perunanviljelijä Jukka Sariola ennustaa varhaisperunan viljelyalan laskevan ensi vuonna, jos kannattavuus jää jälleen heikoksi.

"Tämä vuosi on ratkaiseva. Jos nyt menee huonosti, pinta-ala laskee."

Alaa on vaivannut useamman vuoden ajan halvan ruotsalaisen perunan tuonti. Kun kuluttaja tottuu alhaiseen hintaan, kotimaisen perunan myyntiä on vaikea saada alkamaan kustannuksia vastaavalla hinnalla.

MTK Varsinais-Suomi oli kutsunut torstaina kotimaista varhaisperunaa ostavien tukkujen edustajia sekä mediaa Sariolan tilalle Naantalin Merimaskuun. Tarkoitus oli keskustella muun muassa siitä, näkyykö lähiruuan suosio tuottajan tilissä.

Tukkureiden mielestä varhaisperunan markkina on tänä vuonna vakaa. Viime vuosi oli erilainen, kun kotimaista satoa valmistui vauhdilla ja kaupalla oli ruotsalaista perunaa runsaasti varastoissa.

Jotkin kaupat myivät viime vuonna pitkälle kesäkuuhun vain tuontitavaraa.

Sariola muistuttaa, että jos viljelijät lopettavat, loppuvat hommat tukkureiltakin.

"Viljelijöillä on nyt motivaationpuute, kun rahaa ei tule."

Sariolan tila kuuluu 16 tilan osuuskuntaan, jotka toimittavat perunaa yhdessä samalle tukulle. 16 viljelijästä vain viisi on alle 50-vuotiaita. Nuoria ei ole alalle tyrkyllä.

Viime keskiviikkona tukkurit maksoivat viljelijöille varhaisperunasta 1,30 euroa kilolta.

Torstain hintaa ostajat eivät torstai-iltapäivänä osanneet sanoa.

Vihannes-Laitilan Tero Nousiaisen mielestä perunan tai vihannesten hintoja olisi turha edes lehteen kirjoittaa, sillä ne muuttuvat ja ovat muutaman päivän päästä todennäköisesti jo aivan erilaiset.

Viime keskiviikkona hinta oli laskenut 20 senttiä yhdessä yössä.

Tukkukauppiaat eivät olleet halukkaita kertomaan, mikä tuottajahinta oli ollut kauden alussa.

Viime vuonna varhaisperunan tuottajahinta oli jo 9. kesäkuuta tippunut 1,20 euroon kilolta. Silloin toukokuun lopussa oli maksettu kolmosella alkavia hintoja (MT 13.6.2016).

Peruna, ja varhaisperuna, ovat menettäneet asemiaan kulutustottumuksissa.

Pasta ja riisi korvaavat perunaa, eikä varhaisperuna enää ole kaikille kesän ehdoton hittituote.

Toisaalta Satotukun Tomi Laaksosen mukaan moni kuluttaja odottaa, että perunan makuun pääsee jo alkukeväästä ruotsalaisella varhaisperunalla.

Kuluttajat, Satotukun Tomi Makkosen mukaan etenkin nuoret, ovat kuitenkin kiinnostuneita mistä ruoka tulee.

Kaupoissa kannattaisi siksi olla näkyvästi esillä perunan alkuperä maatilankin tarkkuudella.

Laadusta ketjun jokaisen osan on pidettävä huolta, huonon näköistä perunaa asiakas ei osta, oli se suomalaista tai ruotsalaista.

Martin kalan Rami Saarinen toteaa, että katteiden maksimointi ei onnistu yrittämällä myydä kaikkea, vaan huonommat perunat pitää siivota pois valikoimasta.

Tuottajien kannattavuusongelmiin tukkurit tarjoavat lääkkeeksi maltillista, nykyistä alempaa kauden aloitushintaa. Tukkurit uskovat, että siten hinta pysyisi nykyistä vakaampana ja korkeampana sesongin loppuun saakka.

"4–6 euron tuottajahinnat kauden aluksi ovat menneen talven lumia", Laaksonen sanoo.

Tilaisuuden kysymykseen saako tuottaja osansa lähiruuan kysynnän kasvusta, näyttäisi vastaus olevan tällä hetkellä ei saa, jos ennen niin kutsuttua lähiruokabuumia tuottaja pärjäsi paremmin.

Toisaalta suoramyyntitilat ovat voineet hyötyä lähiruuan kasvavasta kysynnästä.

Juhannukseksi kotimaista perunaa on riittävästi, mutta ei liikaa.

"Juhannuksena menee kaupaksi se, mitä pellossa on valmista. Hintakin on jokaisen kuluttajan tavoitettavissa", Nousiainen sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit