Yle: Maatila joutui konkurssiin kovakorkoisen lainan vuoksi
Pankin suosittama kallis laina harmittaa konkurssin tehnyttä viljeljää. Eläintenpito kuitenkin pakottaa jatkamaan.
Maatilojen konkurssit eivät ole toistaiseksi lisääntyneet hälyttävästi, mutta riski nousee kannattavuuskriisin pitkittyessä. Kuva: Jaana KankaanpääNoin miljoonan litran vuosituotos ei riittänyt turvaamaan kiuruvetisen Eero Vilokin maitotilan jatkuvuutta, uutisoi Yle tiistaina.
Vilokki otti pankin suosituksesta korkojohdannaisen lainan noin kymmenkunta vuotta sitten navettainvestointiin. Häntä harmittaa, että vaihtoehtoja olisi silloin pitänyt selvittää enemmän.
Korkojohdannainen nosti lainan koko koron yli seitsemään prosenttiin. Se tiesi 400 000 kulut sekä 272 000 lisävelan.
Kovat lainanhoitokulut yhdessä viime aikojen suomalaista maataloutta kohdanneiden vaikeuksien kanssa ajoivat yrittäjän niin ahtaalle, että viime kuussa tuli konkurssi.
MTK Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen toteaa Ylelle, että maatilojen konkursseja on tullut toistaiseksi tietoon "maltillisesti". Jos kannattavuuskriisi kuitenkin pitkittyy edelleen, riski nousee muillakin tiloilla.
Eero Vilokilta konkurssi on vienyt voimat mutta hän jatkaa silti sitkeästi tilan pyörittämistä, kunnes ostaja löytyy.
Eläimiä ei voi jättää hoitamatta, hän muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
